9.6.2016

Ajatuksia itsestä

En muista millon viimeksi olen käynyt vaa'alla enkä tiedä paljon painan. Toisaalta se ahdistaa, toisaalta taas sillä ei ole väliä. Kesti aivan liian kauan, että tajusin mistä onnellisuus on kiinni. Se on siitä, että voi hyvin. Siitä, että tykkää itsestään sellaisena kuin on.

Moni haluaisi olla laihempi jostain tietystä kohdasta tai kokonaan. Moni haluaisi painaa tietyn määrän ja olla hoikka ollakseen onnellinen. Sehän ei sitä onnellisuutta tuo. Vaan se, että on hyvä olla itsensä kanssa. Onnellisuus ei ole kiinni siitä mitä vaaka näyttää, vaan siitä mitä tunnet.

Mulla on välillä hyviä kausia kun pidän itsestäni. Tykkään meikatuista silmistäni, kauniista pitkistä hiuksistani, tyylistäni sekä luonteestani. En kuitenkaan pidä vartalostani. Mä oikeestaan inhoan sitä. Se kertoo myös jotain musta itsestäni. Vihaan, että olen syönyt sen rumaksi. Samalla myös sen miten pinnallinen olen, vaikka väitän muuta. Pidän kaiken näköisiä ja kokoisia ihmisiä kauniina, mutta kun katson itseäni peilistä näen vaan jotain suurta rumuutta. Olisi helppoa vaan laihduttaa. Samalla olisi helpompi vaan oikeesti oppia rakastamaan itseään sellaisena kuin olen. Välillä mietin Joonasta ja sitä miksi ihmeessä se rakastaa mua tai mun vartaloa kun en itsekkään osaa. 
Mä en kyllä muista olleeni kovin itsevarma sillonkaan kun olin normaalipainoinen tai hoikka. Sillon vihasin itseäni oikeestaan enemmän kuin esimerkiksi nyt. Uskon, että ainoan onnen tuo se kun oppii oikeesti rakastamaan itseään niin paljon, että hyväksyy jokaisen virheensä eikä kiinnitä huomiota turhiin seikkoihin. Mulla on ehkä vaan tämä yksi elämä, mun mielestä olisi tosi turha käyttää se miettimällä mitä muut musta ajattelee tai oonko lihava. Niinku sanoin, mulla on kausia jollon pidän itsestäni, tällä hetkellä opettelen rakastamaan mun kehoa.

Valokuvista näen välillä sen kauniin naisen joka oikeasti olen. Mun on ehkä turha käyttää sanaa päivän asu, kun en mä asuani halua välttämättä aina edes esitellä. Haluan ottaa kuvia itsestäni, että näkisin itseni kauniina. Nykyään mulla on taitava mies kuvaajana sekä vierailivina tähtinä mun ystäviä jotka ottaa musta kuvia. On myös heidän taitojensa ansiota, että he ovat valmiita ottamaan kuvia musta joihin oon tyytyväinen.

Viime vuoden Splitin reissulla mun oli tarkoitus ottaa kuvia bikineissä kauniilla rannalla. En kuitenkaan uskaltanut, se ahdisti mua liikaa. Toivon, että tänä kesänä Lissabonin matkalla musta otettais niin monta kuvaa bikineissä, että olisin tyytyväinen ja näkisin vartaloni kauniina asiana enkä vain vihaisi sitä. Se ei oo tehnyt mulle mitään pahaa, ainoastaan mä sille. Joten mikä tän postauksen idea oli? Rakastakaa itseänne. Ekaksi sitä miten hienoja tyyppejä olette, sitten vasta vartaloanne. Oli siinä kuinka monta arpea tahansa, 20kiloa ylipainoa tai mitä vaan. Elämänlaatunne paranee varmasti kun tajuaa ettei onnellisuus ole kiinni numeroista. Sen jälkeen vielä kun rakastatte itseänne, elämä vasta mahtavaa onkin! Mun tieni itsevarmaksi itseään rakastavaksi naiseksi on vielä kesken, mutta onneksi olen jo aloittanut sen matkan.

Mitä sinä rakastat eniten itsessäsi? 

34 kommenttia:

  1. Täyttä asiaa puhut! Tosi hyvä postaus. :) Kosketti iteäni tosi paljon. Mullakin on niitä hyviä ja huonoja päiviä itseni kanssa ja en kyllä edelleenkään näe monia asioita rakastaa itseäni. Mulla meni melkein 10 vuotta, että uskalsin laittaa bikinit päälle... :'D Mä etenen etana vauhtia itseni kanssa, mutta ehkä hiljaa hyvää tulee. Ehdottomasti vaan sinäkin bikinit päälle ja oikein antaumuksella valokuvia, kyllä sieltä joukosta löytyy se helmi ja näkee itsensä kauniina. :)

    Oot mahtava nainen Niina ja erittäin kaunis päästä varpaisiin, ja just tuommosena kun oot. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nella! Ihana kuulla, että kosketti sua! Voii, tuo 10-vuotta on kyllä pitkä aika. Mutta pääasia, sä uskalsit <3 Ja oikeesti on totta, hiljaa hyvä tulee :) Juu pakko koittaa tänä kesänä, kun jäi harmittamaan kun viime kesänä ei onnistunut :( Kiitos kovasti sanoistasi, niin säkin!! <3

      Poista
  2. Ihana postaus. Niin täynnä tsemppaavia sanoja, jotka monen ihmisen tulisi lukea. Olen itsekin sitä mieltä, että onnellisuus lähtee siitä, että on tyytyväinen itseensä ja uskaltaa näyttää maailmalle rakastavansa itseään sellaisena kuin on :) Ja uskoa mua, sä olet kaunis. Tiedän, että sitä on vaikea uskoa aivan tuosta noin vain jos itse on vasta keskellä tätä matkaa oman itsensä rakastamiseen, mutta kunhan vain kerroin. Toivottavasti pääset matkallasi positiivisesti eteenpäin. Niin kuin sanotaan, hiljaa hyvä tulee.

    Itse en aio kertoa omaelämäkertaani tässä kommenttiboksissa, mutta sen haluan sanoa, että kyllä tämä teksti auttoi mua aika paljon. Mä olen yksi niistä ihmisistä, jotka vihaavat itseään. Vihaan itseäni niin monesta eri syystä, että se tuntuu aivan kamalalta. Mun matkallani on tullut niin paljon ylä- että alamäkiä, mutta enköhän mäkin joskus opi hyväksymään itseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii, kiitos sanoistasi <3 Merkkasi mulle paljon! Tuo on totta, onnellisuus lähtee juuri tuosta. Kiitos, niin säkin olet! Ja uskon kyllä, että itsensä rakastaminen on täysin mahdollista, mutta tosiaan siihen voi mennä aikaa kuten sanoit :)

      Todella mahtavaa kuulla, että auttoi! Ehkä voisit tehdä oman postauksen tästä aiheesta? Olis mielenkiintosta lukea :) Uskon, että opit hyväksymään itsesi, vaikka se veisikin aikaa <3

      Poista
  3. Hyvä postaus! <3

    Mulla on vähän saman tyyppiset ajatukset ja tiedän, että mun suhtautuminen painoon ei oo terve. On kausia, jollon saatan ajatella hyvinkin epäloogisesti ruuasta ja paino putoo parikytä kiloo tosta vaan ja sitten on kausia kun se ei vaan putoa ja on huono olla. Tällä hetkellä mulla on hyvä olla, vaikka mulle jatkuvasti huomautellaan että oon lihava :/ Mun tavoitepaino ei oo riippuvainen vaa'an lukemasta vaan omasta olosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Tuollaiset vaiheet on just vaan kropalle sekä tietenkin mielelle huono juttu.. Hyvä kuulla kuitenkin, että tällä hetkellä on hyvä olla :) Siis mitä!? Miksi sulle huomautellaan siitä, kuka niin tekee? :/ Tosi ilkeetä.. Ja tuo on totta, enemmän se paino on kiinni siitä omasta olosta kun numeroista!

      Poista
  4. olipas ihanan rehellinen postaus! Ja varmasti moni nainen pyörittelee ainakin aika-ajoin samoja ajatuksia päässään. Minä myönnän ainakin o/

    Olet kyllä oikeasti upea juuri tuommoisena kuin olet <3 Ja totta oli, että meillä kaikilla on vain tämä yksi elämä niin ei sitä kannata murehtimalla hukata! :)

    http://jennakaroliiiina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Uskon, että tää aihe koskettaa ikävä kyllä monia ihmisiä :( Kiitos kovasti, samoin sinä! <3 Elämää ei todellakaan kannata käyttää murehtimiseen vaan elämiseen!

      Poista
  5. Voi Niina, miten ajatuksia herättävä postaus! <3 En tosiaan tiedä mikä siinä oikein on, että vaikka hyväksyisi toiset minkä näköisinä tai kokoisina tahansa, itsestään löytää aina vaikka mitä vikaa eikä ole koskaan täysin tyytyväinen siihen peilikuvaansa. Itse olin pienenä hieman ylipainoinen, ja luulen että se on jollain tapaa vaikuttanut siihen minäkuvaani, vaikka nykyään olenkin ihan normaalipainoinen. Kunpa vain oppisi katsomaan itseäänkin sillä rakastavalla silmällä ja hyväksymään ne kaikki "virheet", mitä omassa kehossa muka on <3 Ja sie näytät kyllä tosi hyvältä! :)) Nää kuvat on ihania <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ihanaa, että tää herättää ajatuksia! Tuo on totta, mikä siinä on niin vaikeaa? :( Näkee muut kauniina, mutta ei itseään. Voi olla, että se on vaikuttanut, mulla on taas mennyt toistepäin :D Mulla ei jotenki se paino kerro minäkuvasta, olin minkä painoinen/kokoinen vaan, silti sama ajattelutapa. Sitä pitäis just pystyä muuttamaan, ajatusta itsestään! Ja juuri kuten sanoit, nähdä itsensä rakastavasti ja hyväksyä virheet <3 Kiitos kovasti!! :)

      Poista
  6. Samaistun täysin tähän postaukseen! Mun piti lihoa pari kymmentäkiloa ennenkun tajusin että pitäis muuttaa asioita.. tietty mielialalääkkeet ja huono ruokavalio teki tehtävänsä. Nyt normaalipainosena mietin miksi en pitänyt itsestäni silloin kun olin tätä kokoluokkaa.. mutta niinkuin sanoit ettei kauneus tule hoikkuudesta vaan omasta itsestä! Oikeasti painolla ei ole mitään väliä, kunhan viihtyy kehossaan :)
    Itsessäni rakastan eniten, silmiä. Ainoa asia mistä oon aina tykännyt kaikkien vaikeuksien ja itseinhon keskellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla :) Ja kiitos kun jaoit myös sun tarinaa. Ja se menee just noin, kauneus tulee siitä omasta itsestään. Ja mulla oli samalailla, mietin miksen tykännyt itsestäni sillon kun olin laihempi, en vaan tykännyt :D Eikä painolla ookkaan väliä, muistaispa sen aina. Ja silmät on kyllä itelläkin semmonen mitä rakastan :) Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  7. Hyvä postaus! Tärkeitä juttuja oot miettinyt, nää pyörii paljon omassakin päässä. Turhauttaa kun on niin pinnallinen, mulla tyytyväisyys itseeni pyörii ihan liikaa painon ympärillä...kyllä muut mun mielestä on kauniita koosta riippumatta, mutta itsensä näkee vaan kuvottavana :( Mutta koko ajan oon enemmän sinut itseni kanssa, onneksi myös sinä ♥ Ihania kuvia taas!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Sen pitäis just mennä sillee, että on tyytyväinen itteensä, oli ne numerot mitä tahansa <3 Juu itellä kyllä sama, mutta ehkä joku päivä itsekki kuuluu niihin kauniisiin :D Ja kyllä tää tästä pikkuhiljaa :) Kiitos! <3

      Poista
  8. Olet kaunis! <3 Onnellisuus ei todellakaan ole kiinni numeroista. Nauti kehostasi sellaisena kuin se on ja hymyile niin kuin olet tehnyt tähänkin asti!

    Rakastan itsessäni hymyä ja se kertookin minusta paljon.

    Ihanaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin! <3 Ei olekkaan :) Ja koitan tehdä juuri noin! Ja sun hymy on ihana :) Kiitti, ihanaa viikonloppua myös sinne <3

      Poista
  9. Sun kropassa ei kyl oo mitään vikaa :o Ei vaan oo. Et nyt niit biksukuvia ottamaan jos siltä tuntuu (Y)

    Ja siis onks sul aina ollut mustaa hiuksissa? Näist kuvista jotenkin tajusin et wau millaset hiukset sulla onkaan *_* <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voii, kiitos! :) Kunpa itsekki näkisin asian näin :) Mutta kuvia pitää silti ottaa :D Ja on ollut aina mustaa hiuksissa! Sitä ei vaa aina välttämättä huomaa, monesti ihmiset tulee yllättäen kysymää sitä :D Kiitos kovasti <3

      Poista
  10. Ihana postaus oli ja olet niin oikeassa, että sen sijaan että murehtii mitä asioita vihaa itsessään, voisi oppia hyväksymään ne ja rakastamaan niitä. Olen paljon tästä lukenut blogeista viime aikoina ja vaikka en ole koskaan vihannut vartaloani, niin mietin jos tämän vatsarömpän laihduttaisi pois. Poikaystävänkin kanssa on tullut tästä asiasta väiteltyä, koska seurustelen näemmä sellaisen kusisukan kanssa, jonka mielestä pitää laihduttaa, niin ei tarvitse oppia hyväksymään ihan ok vartaloa, kun voi olla parempikin -___- En ole onneksi antanut vaikuttaa haitallisesti itsetuntoon, koska tuntuu siltä, että minulla on parempi itsetunto kun oikein timmillä siipalla, joka silti marisee siitä kun (omat) vatsarasvat ei millään lähde liikkeelle eikä saa sitä pyykkilautavatsaa näkyviin. Minulla ei ole pyykkilautaa koskaan ollutkaan eikä tule, mutta ehkä tämä römppämassu saa vähän pienentyä ennen kuin alan rakastaa sitä taas. Toistaiseksi hyväksyn sen, että muotoilevat alusvaatteet on parhaita ystäviä, koska ainakin tämän painoisena on tissit. Laihempana nekin kutistuu, niin se laihduttaminen on vähän sellainen win-lose juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ja niin tuo on vaan niin totta! Mä en oo ihan kauheesti nyt törmännyt tähän aiheeseen blogeissa, joskus kyllä oon. Ja jos susta itsestäsi, HUOM susta itsestäsi tuntuu, että haluat laihduttaa niin miksei! Mun pointti on kuiteki, että laihduttaminen ei välttämättä auta siihen itsensä hyväksymiseen/rakastamiseen, mutta voi tieteki muuten parantaa oloa. En tiiä mitä sanoisin poikaystäväsi, kuulostaa jotenki oudolta tai kamalalta..? Ainakin mitä kuvista oon kattonut, niin sulla on todella kauniin näkönen vartalo ja kaikki mekot näyttää hyvältä sun päällä <3 Ja muotoilevat alusvaatteet varmasti näyttää just sun vartalossa hyvältä ja onhan tissit plussaa, joten miksi laihduttamaan.. Mutta tieteki itse päättää siitä mitä teet :)

      Poista
  11. Aivan älyttömän ihana postaus ♥ Oman itsensä rakastaminen sellaisena kuin on voi olla välillä vaikeata ja kaikilla tulee sellaisia kausia, jolloin löytää helpommin itsestänsä huonoja puolia. Kuitenkin meidät kaikki on luotu täydellisiksi omiksi itseiksemme :) Mun mielestä sä olet upea ja kaunis nainen, jonka hymy oikein iskee kaikista kuvista ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Ja onhan se vaikeaa, mutta varmasti saavutettavissa! Ihanasti sanottu tuo, meidät kaikki on luotu täydelliseksi omiksi itseiksemme <3 Kiitos kovasti, samoin sinä! :)

      Poista
  12. Sä olet kaunis! ♥ Mua ärsyttää,miten media puskee jatkuvasti sitä että jos et oo kokoa XS sä et voi olla kaunis ihminen ulkoa tai sisältä.. ja se on niin väärin! Mutta tiiän, miten vaikeeta on opetella rakastamaan itseensä.. mäkin sitä tässä jatkuvasti yritän opetella, on viikkoja millon se onnistuu ja viikkoja millon ei mut pikkuhiljaa hyvä tulee :)

    Mä rakastan itsessäni mun silmiä, ne on jännän väriset ja kivan muotoiset. Ihanaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin <3 Olisi pitänyt ehdottomasti kirjottaa media tuomista paineista tähän postaukseen, mutta se jotenkin jäi. Oot niin oikeessa tuosta kylläkin, toi on tosi julmaa jotenkin :/ Ja varmasti onnistuu kummallakin meillä! :) Mikään ei oo mahdotonta. Sulla on kyllä kauniit silmät! <3 Kiitos samoin sinne :)

      Poista
    2. Mennään sillä asenteella että meiltä onnistuu kaikki! :)

      Poista
  13. Tällaisia ajatuksia on varmasti jokaisella joskus. onnellisuuteen voi paljon vaikuttaa just niillä omilla positiivisilla ajatuksilla ja muistetaan tosiaan hymyillä ja ajatella niitä pieniä onnenhetkiä ja rakastaa itseä just sellaisina kun ollaan vaikka välillä ois niitä huonojakin päiviä..oot mahtava <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, uskon että tää koskettaa monia ihmisiä! Oot niin oikeessa, oma asenne on just se tärkein :) Kiitos, samoin <3

      Poista
  14. Ihana teksti ! <3 Tiedän tunteen, minkä kanssa taistelet. Mulla on ollut samanlainen suhtautuminen omaan kehooni hyvin kauan. On päiviä, jolloin rakastan sitä ja päiviä jolloin inhoan. Ja vaikka olenkin laihduttanut 30 kiloa, näen itseni silti vielä toisinaan sinä entisenä lihavana tyttönä. Pää ja ajatukset ei vain ole kulkeneet ihan samaa tahtia laihduttamisen kanssa. Sun vartalo on upea ja musta on hienoa, että kirjotit noin kauniisti ! <3 Olet kyllä upea nainen ! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ihana kuulla, ettei oo yksin! Vaikka ei tietenkää oo kivaa, että inhoaa kehoonsa. Sulla on kyllä kova suoritus toi 30kiloa. Ei ihme jos mieli ei oo pysyny perässä, vaikka kyllä se varmasti siitä vielä muuttuu! Kiitos kovasti sanoistasi, samoin! <3

      Poista
  15. Ihana ja tärkeä postaus!♥ Nää kaikki vuodet mitä ollaan tunnettu niin oot aina osannu jotenkin kantaa ittes ja osannu tuoda sitä omaa ihanaa persoonaa ja sisäistä kauneutta esille. Koska ulkoinen kauneus on loppupeleissä tosi katoavaista. Oot ihana!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ihana kuulla, että ajattelet noin musta :) Kauniita sanoja kauniilta ihmiseltä! Tuo on kyllä totta, olis pitänyt kirjottaa enemmän sisäisestä kauneudesta joka ei ulkoinen korvaa. Niin säkin <3

      Poista
  16. ♥! Tää oli ja tosi rohkea postaus, kosketti myös minua. Sä oot aivan upea nainen, muista se!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voii, ihana kuulla<3 Kiitos kovasti, samoin!:)

      Poista

Vain ASIALLISET kommentit julkaistaan ! Vastaan kommentteihin omaan blogiini. Anonyymit, nimimerkki mukaan kommentteihin :)