Heippa! Tänään tule postaus joka meni kaikkien mun luonnoksissa olevien postauksien ohi. Tää tulee aiheesta joka on mulle todella tärkeä. Jokainen on varmaan törmännyt jossain tähän sekaisin kamppaniaan. Jos et ole, tässä lainaus mikä se on:
"Ylen, Suomen Mielenterveysseuran, Mielenterveyden keskusliiton ja
Mannerheimin lastensuojeluliiton Sekasin-kampanjalla on tärkeä tavoite.
Ne yrittävät murtaa tuon puhumattomuuden muurin ja osoittaa, ettei
mielenterveysongelmissa ole mitään hävettävää. Ei sairauksia kuulu
hävetä, vaan hoitaa.
Kampanja on erittäin tärkeä, sillä erilaiset mielenterveysongelmat
lukeutuvat kansantauteihimme ja joka viides suomalainen nuori painii
jonkinlaisen mielenterveyden häiriön kanssa. Kyseessä ei ole
olankohautuksella ohitettava asia.
Sekasin-kampanjan aikana pyörii ilmainen chat-palvelu, josta löydät apua anonyymisti. Älä enää vaikene."
Aluksi ajattelin, että tulevana lähihoitajana mielenterveysongelmiin ja
päihdetyöhön erikoistuneena mun ei olisi järkevää kirjoittaa tästä,
mutta halusin silti kirjoittaa, koska tää aihe koskettaa mua paljon. Moni
teistä tietää, että olen kärsinyt mielenterveysongelmista vuosia ja
myös parantunut. Osa teistä on lukenut mun blogia silloin kun olin
sairas, mutta varmasti siellä on joitain jotka ei niin tiedä siitä. Tässä tulee pintariipaisu mun tarinasta.
Olen
aina ollut sellainen herkkä pohdiskelija ja mussa on aina ollut joku
semmoinen pieni ja vähän isompi tuska. Mua kiusattiin koulussa ja tunsin
aina olevani erilainen. En silti tuntenut olevani masentunut tai muuta,
lähinnä surullinen. Nyt kun mietin niin mun ongelmat alkoivat kun olin
14-15- vuotias.
14-vuotiaana vuotiaana mun ongelmat oikeestaan alkoivat pikkuhiljaa. Kävin kuraattorilla ja terveydenhoitajalla peruskoulussa, mutta aika turhaa se oli nyt kun miettii. 15-vuotiaana tapasin ensirakkauteni ja menin ihan sekasin. Se ihminen sotki mun tunne-elämän nii hyvässä kuin pahassa. Siitä ihmisestä ja suhteesta tuli mun pakkomielle, jota kesti muutaman vuoden. Peruskoulun jälkeen meni lukioon, joka ajoi mut ihan loppuun. Kävin psykologilla ja poliklinikalla, mutta ei siitä ollut apua. Mulla diagnosoitiin masennus ja yleinen ahdistuneisuushäiriö. Juuri ennen kun erosin tosta parisuhteesta sain tietää, että pääsen terapiaan. Epäilin samalla, että mulla olisi persoonallisuushäiriö, mutta sitä ei ole koskaan diagnosoitu. Uskon, että mussa oli paljon samoja piirteitä ja on itseasiassa edelleen, mutta ne näkyy mun elämässä aika vähän verrattuna entiseen.
Samalla kun yritin päästä eroon mielenterveysongelmista, yritin myös toipua tuosta erosta. Lopetin lukion ja aloin käydä vain töissä. Terapian alku oli mulle vaikea. Samalla olin onnellinen kun vihdoin sain apua ja mua kuunneltiin ja ymmärrettiin. Samalla myös mun kaikki haavat aukaisiin ja monen vuoden työ saada ne umpeen alkoi.
Kävin kolme vuotta terapiassa. Ekat kaksi vuotta kaksi kertaa viikossa ja sen jälkeen vuoden kerran viikossa. Mulla kokeiltii paria eri masennuslääkettä, mutta ne ei oikee auttanut. Lisäsi vain mun kuoleman ajatuksia ja sai mut riippuvaiseks niistä. Kun lopetin ne, mulla oli kamalia sydämen rytmihäiriöitä ja pelkäsin kuolevani. Nyt hoitajana kuitenkin uskon, että niistäkin voi olla apua.
Samaan aikaa kun koitin parantua kävin töissä ja hoidin muuten asiani hyvin. Paitsi, että sekoilin parisuhteissa, hain rakkautta epätoivoisesti, käytin paljon alkoholia.. Olin yksinäinen, vihasin itseäni enkä saanut elämästä mitään irti. Mun ainoa unelma oli vain saada olla onnellinen ja nauttia elämästä. Erottuani 2013 keväällä toisesta pitkästä parisuhteesta alkoi mun suurin muutos ja sillon tunsin ekaa kertaa vuosiin rauhaa ja onnen tunteita. Muistan kun istuin viideltä yöllä rautatientorilla mun kaveri kanssa baarireissun jälkeen ja musta tuntui niin vapaalta ja onnelliselta.
Sitte ei mennyt kauaa kun tapasin Joonaksen. Ihmisen joka tasapainotti mun elämää entisestään ja ihmisen johon pystyin luottamaan menneisyyksien haamuista huolimatta. Joonas tuki mun parantumista todella hyvin vaikka mä itse teinkin kaiken työn. Myös perhe, lemmikit, ystävät ja työ ovat aina auttaneet mua paljon parantumisessa. Musiikki on antanut mulle aina voimaa ja kirjoittaminen toiminut terapeuttisena puuhana. Viimeisen kerran viiltelin kun muutin pois kotoolta. Se muutos oli niin iso mulle, että sekosin. Sen jälkeen en sheivannut jalkojani vuoteen, heitin terät roskiin ja lopetin koko touhun. Se oli helpompaa kun olin luullut. Sillon tajusin, että mä oon parantunut. Tajusin etten oo enää joka päivä ahdistunut tai masentunut, mun suurin unelma ei oo parantua eikä toiveena oo kuolema.
Lueskelin mun kahta vanhaa blogia samalla kun kirjotin tätä postausta. Olin todella surullinen kun luin niitä tekstejä. Tuli suuri tarve auttaa sitä tyttöä joka olin ennen. Olin niin rikki, yksinäinen, itsetuhoinen. Mä oon niin onnellinen, että parannuin.
Mun parantuminen oli todella pitkä prosessi. Terapiassa käytiin läpi kaikki vauvasta nykyhetkeen ja se oli raskasta. Luulin, että jonku toisen ihmisen pitää parantaa mut. Sitte tajusin, että ainoa ketä mut voi parantaa on minä itse. Ollaan edelleen mun terapeutin kanssa tekemisissä sähköpostin välityksellä ja ehkä nähdään vielä :)
Mulle tuli jo nuorena suuri tarve auttaa muita samassa tilassa olevia. Tällä hetkellä opiskelen sitä alaa ja sekin on välillä ollut vaikeaa kun on käsitelty asioita joista on niin vähän aikaa. Se ei oo kuitenkaa estänyt mun opiskeluja, uskon että on hyötyä kun olen kokenut saman ja vielä parantunut siitä.
Mielenterveysongelmat voivat tulla kenelle tahansa millon vaan. Mulla oli monta syytä miksi sairastuin, mutta myös monta syytä miksi selvisin. Mä en luovuttanut ja taistelin läpi kaiken paskan! Siksi haluan sanoa samassa tilanteessa oleville, selviät kyllä. Helppoa se ei ole, mutta oikealla avulla sekä omalla taistelulla jokainen voi selvitä! Ja tärkeää on uskaltaa hakea apua. Monet tietää, että kirjotin mun entiseen blogiin todella avoimesti mun mielenterveysongelmista omilla kasvoilla enkä häpeä sitä yhtään. Näistä ongelmista saa ja pitääkin puhua!
Jakakaa omia kertomuksia aiheesta kommentteihin tai linkatkaa postauksianne :) Kiitos jos/kun jaksoitte lukea! :)
