5.12.2014

Elämää, ei sen enempää


Kolme vuotta sitten olin hyvin eksyksissä, surullinen ja huonosti voiva. Hain hyväksyntää toisista ihmisistä, huonoista ihmissuhteista enkä ollut mitään ilman toista ihmistä. Olin itsetuhoinen, henkisesti ja fyysisesti sekä ahdistunut. En nauttinut elämästä juurikaan ja koin sellaista yksinäisyyttä, jota toivon etten enää koskaan joudu tuntemaan.

Pienet sekä suuret asiat ovat vaikuttaneet siihen minkälainen olen tänään. Suurin apu muutoksessa on ollut terapia ja terapeuttini. Toissapäivänä oli viimeinen "virallinen" terapiakäyntini, vaikka terapeutti elämässäni säilyyki. Olo oli haikea ja surullinen. En enää joka viikko saa sitä puhdasta oloa, joka mulle on tullut siitä kun on saanut puhua kaikki asiat jotka mieltä haittaavat. Terapiassa ei käsitelty ainoastaan huonoja asioita, vaan puhuin myös paljon hyvistä asioista sekä haaveistani. Haaveistani suurin oli parantuminen ja nyt ku se tuntuu jotenki todelliselta, on samalla niin tyhjä olo.. Kaikki se työ tavallaa mitä oon tehnyt, on tehty. Vaikka tunnesyömisen kanssa onki edelleen ongelmia, on ne isoimmat sivutettu.

Ekana vuonna käsiteltiin paljon sitä miksi olen terapiaan tullut ja käsiteltii elämääni vauvasta tähän asti. Tehtiin paljon erilaisia harjotuksia ja työskentelyjä. Myös pitkän parisuhteen päättymistä käsiteltiin oikeestaa ensimäiset kaksi vuotta joka kerta. Joku joskus sanoi, että seurustelu on ainoa ongelmani ja oikeestaan se oli vain se mikä laukaisi mussa kaikki oireet ja tälläset. Nyt ku ne on käsitelty ja on luotettava & rakastava kumppani, ne ei enää nouse mussa pintaan, paitsi ehkä mustasukkasuus.


Olin 17-vuotias (melkein 18-vuotias) kun menin terapiaan ja kun keskiviikkona sieltä lähdin olin 21-vuotias. Tietenki olen kasvanut myös ihmisenä muuteki ja oppinut tajuamaan asioita. Olen oppinut, että elämä ei ole yhtä selviytymistä, vaan siitä pitää myös nauttia. Olen myös oppinut, että selviän mistä tahansa, siksi mun ei tarvitse pelätä enää niin paljon asioita kuin ennen. Codaan ja Celeen liittyvät pelot ovat luonnollisia, mutta esimerksi on turha pelkää, että toinen jättää tai pettää.
En ole tarvinnut lääkkeitä hoitooni, vaan pelkkä tieto, että on ihminen kehen voi luottaa ja ketä kuuntelee riitti. Mulla on ollut vaikea luottaa ihmisiin, mutta terapeuttiini oon luottanut aina. Mulla on onneks myös poikaystävä johon luottaa sekä muutama ystävä ja perhe. Luottamus on vaikea asia, mutta mahdollista saavuttaa.

Oon aina ollut herkkä ihminen ja hyvin tunteellinen. Elän tunteiden kautta enkä järjen. Olen myös helposti kiintyvä toisiin ihmisiin sekä eläimiin, mutta en ole kaikkien huonojen kokemusten antanut kovettaa minua. Olen vahvempi kuin ennen, mutta en kuitenkaa kova ihminen. Samalla vähiten kun aloin voimaan paremmin, aloin tajuta ketkä ovat niitä ihmisiä joiden haluan elämässäni olevan. Olen myös itse tietoisesti luopunut ihmisistä, koska olen tajunnut että heidän kanssaan en voi hyvin ja tuntenut myös itse aiheuttavani heille pahaa. Olen tehnyt oikeita ja vääriä valintoja, mutta tunnen että minulla on nyt ne oikeat ihmiset elämässäni.

Kolmessa vuodessa olen oppinut arvostamaan elämää ja näkemään sen kauneuden. Olen oppinut hiukan positiivisemmaksi ja tajunnut, että vaikka olisi huono päivä, se ei tarkoita paskaa elämää. Mulla on monta syytä miksi olen onnellinen ja monta syytä miksi en ole, mutta niitä hyviä on kuiteki enemmän. Mulla on monta syytä elää tätä elämää ja myös pieni kipinä rinnassani, koska odotan mitä elämällä on vielä annettavaa minulle. Onneksi en ole luovuttaja tyyppiä enkä luovuttanut vaikka monesti siltä tuntui. Aion edelleen tehdä asioita, jotka parantavat elämänlaatua, esimerkiksi syömiseen ja liikuntaa liittyen. Elämä on tässä ja nyt. 

8 kommenttia:

  1. Ihana ja ajatuksia herättävä postaus! ihan mahtavaa miten paljon oot muuttunut ja miten sun asiat ovat parantuneet. nään tosi paljon meissä samaa, koska itellä oli just toi ongelma et luulin etten voi olla yksin onnellinen, hain sitä hyväksyntää tosi huonoilla tavoilla ym. Oot motivoinu mua tosi paljon kaikessa laihtumisessa ja paranemisessa ja irti päästämisessä, oot ihan mahtava tytsy ♥ Elämä tosiaan on tässä ja nyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Mustaki on ollut hienoo huomata mun muutos ja samoin sun ! Ja meissä onki paljon samoja juttuja, siks varmaa tullaaki niin hyvin juttuu :) Ja ihana kuulla, että oon voinut motivoida / auttaa sua ! Niin säki olet <3

      Poista
  2. Kaunis postaus, ihana miten pohdiskelet ihmisenä kasvamista omalta osaltasi ja nautit nykyään elämästä enemmän. ♥ Ihana olet! :)

    VastaaPoista
  3. Äää kun vuodet vierii niin nopeesti ku ollaan tunnettu jo niin kauan o:
    Oot kokenu niin paljon asioita, semmosiakin mitä ei toivois kenenkään kokevan! Mutta oot selvinny niistä!
    Oot upea ihana sinä !♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ne menee.. :) Ja niinpä, se on ollut vaikeaa, mutt oon oppinut myös paljon. Kiitos, niin säki oot <3

      Poista
  4. Ihana Niina :) Kuvienkin kautta välittyy kuinka voit nykyään niin paljon paremmin, katseessa on eloa ja näytät niin paljon onnellisemmalta! Saat olla ylpee ittestäs kun oot päässyt noin paljon eteenpäin ja tajunnu mikä elämässä on oikeesti tärkeetä :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Noora kommentistasi :) Sai mut hymyilemään.

      Poista

Vain ASIALLISET kommentit julkaistaan ! Vastaan kommentteihin omaan blogiini. Anonyymit, nimimerkki mukaan kommentteihin :)