25.12.2014

Kolme joulua yhdessä päivässä

Heii :) Ja ihanat joulut vielä kaikille ! Katselin äsken mun ottamia kuvia ja kuvia oli todella paljon, joten päätin tehdä kolme eri postausta. Jouluaatosta, tästä päivästä sekä lahjoista. Jouluaattona olin vissii ekaa kertaa elämässäni töissä. Olin edellisenä päivänä töissä illan joten kerkesin nukkua vain pienen hetken. Olin kuiteki ihmeen pirteänä liikenteessä. Aamulla puol neljän aikaa mulle tuli joku ihme idea meikata eyelinerit ja laitoin luomiväriäki. Oli ihana meikki mielestäni, harmi ku siitä ei tullut otettua parempaa kuvaa. Olin töissä vaan puoleen päivään saakka ja siitä lähdettiin Joonaksen äidille viettämään joulua. Meillä oli pieni porukka kasassa ja tunnelma oli jouluinen niinkuin muuallakin :) Söin itteni hiukan turvoksiin ja hame alkoi puristamaan. Ens vuonna laitan verkkarit jalkaan, no ei sentää !:D Oli aivan ihania ruokia tarjolla ja Joonaksen mummin perunalaatikko oli niin hyvää, että..
Siitä jatkettiin mun isälle ja oltii sielä jonki aikaa. Avattiin lahjoja ja Emppu oli aivan innoissaan ! Harmi ku kaikkialla ei ollut aikaa olla kunnolla, mutta haluan kuiteki nähdä sekä oman että Joonaksen perheen jouluna. Matku jatkui mun äidille, jossa syötiin uudelleen sekä jaettiin lahjoja. Mulle tuli myös degukuume, koska mun äidillä on hoidossa niitä ihania pikku otuksia ♥
Mua alkoi jossai vaiheessa väsyttää aika paljonki ja päätettii sitte lähteä kotiin. Avattii täällä vielä loput lahjat ja tuli kyllä kivoja juttuja ! Mulla oli kerta kaikkiaan todella ihana joulu ja lämmin tunnelma kaikkialla. Kiitos joulusta rakkaat ♥ Nyt rentoutumaan vielä hetkeksi ja huomenna töihin :) Ihania hetkiä kaikille ! 

4 kommenttia:

  1. en tiedä tuliks mun kommentti, mut uudestaan sit :D
    ihania kuvia :) kiva kuulla et sulla/teillä oli mukava joulu❤ muita joulupostauksia ootellessa ;)

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia ja kaunis asu siulla! :) Kauniilta näyttää meikkikin, niissä vaan on se, että meikkikuvia ei yleensä muista ottaa ja sit jos ottaa, niin menee aikaa ennen kuin saa just sellaisen hyvän kuvan. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, kiitos ! <3 Ja joo kerranki ku osasin / jaksoin tehdä kivaa meikkiä, niin en tajunnut kuvata sitä :D

      Poista

Vain ASIALLISET kommentit julkaistaan ! Vastaan kommentteihin omaan blogiini. Anonyymit, nimimerkki mukaan kommentteihin :)