6.5.2016

Budapest Day 2

Heippa :) Nyt on vuorossa toinen päivä meidän reissulta. Aamu alkoi ihanasti todella herkullisella aamiaisella. Tarjolla oli vaikka ja mitä! Lämmintä syötävää, salaattia, leipää, hedelmiä, jugurttia, leivonnaisia, mehua, kahvia jne.. Ja noita kaikkia oli useampaa eri vaihtoehtoa. Shamppaniaakin olisi saanut :D Otettiin joka aamu kunnon aamupalat, joilla pärjäs hyvin monta tuntia.

Hyvän aamupalan jälkeen suunnattiin metrolla kohti eläintarhaa. Aluksi ei oltu suunniteltu, että mentäis sinne, mutta päätettiin mennä kuitenkin. Tuli mieleen metroista, että Budapestissa oli paljon (ainaki meidän metroasemalla) ilmeisesti kodittomia ihmisiä, jotka nukkuivat ohuilla patjoilla metroasemilla. Näky oli surullinen. Halusimme auttaa yhtä naista antamalle tälle rahaa, mutta se nainen yritti varastaa toiselta naiselta joten meni fiilis auttaa koko naista..

Mutta sitten itse päivään! Lauantai oli todella lämmin ja aurinkoinen päivä. Loistava sää mennä eläintarhaan. Eläintarhassa oli paljon erilaisia eläimiä ja alue aivan valtava! Monilla(ikävä kyllä ei kaikilla) eläimillä oli melko hyvät oltavat ja lajitovereita. Aitaukset olivat jotkut isojakin ja oli sekä ulko, että sisätilat. Me käytiin kattomassa lähes kaikki eläimet. Tykkäsin eniten tieteki pingviineistä, mutta myös gorillat ja virtahepot olivat ihania. Eläintarha oli itsessään kaunis paikka, siellä oli nii ihania kukkia! Käytiin myös syömässä kolmen ruokalajin lounas eläintarhan ravintolassa. Mulla siihen kuului bataattikeitto, riisisieniruoka(?:D) ja piirakka jälkiruoka. Oli kyllä hyvää ruokaa ja tietenki edullista :)
Eläintarhan jälkeen lähdettiin kohti kylpylää, mutta eksyttiin. Tais siinä muutama vittusaatana lentää ja turhautuminen :D Eläintarha oli aivan kylpylän vieressä, mutta lähdettiin vahingossa väärään suuntaan. Päästiin onneksi vihdoin Szechenyin kylpylään, joka maksoi noin 5000HUF eli 15 euroa. Oli kyllä hauska mennä sinne kylpylää, Unkarilaisten ja muiden turistien joukossa. Kylpylä oli tosi kaunis paikka ja kyllä siellä rentoutu! Mun jalkapohjatki pehmeni ton jälkeen. Oli nii kiva lillua ja hengailla rakkaan kanssa tuolla:) Suosittelen ehdottomasti kylpylään menoa Budapestissa.
Kylpylän jälkeen tsekattiin Sankarienaukio, joka oli kylpylän ja eläintarhan lähellä. Oli kyllä hieno aukio. Ja sen viereinen puisto oli myös kivan näköinen paikka:) Samalla katottii viereinen tivoli, jossa oli paljon ruokaa, ihmisiä ja erilaisia huvilaitteita. Siellä oli myös yksi mies käärmeen kanssa ja pari kertaa se mies käärmeensä kanssa meni ihan sentin päästä meistä. Hui! :D Puistoilun jälkeen lähdettiin vielä syömään ylläri Italailaiseen ravintolaan sekä drinkeille :) Toinen päivä oli enemmän tollanen huvittelu ja rentoutumispäivä, kolmannessa on sitte luvassa paljon kauniita rakennuksia

Aurinkoista ja ihanaa viikonloppua kaikille! Ens kerralla postaillaan muustakin kuin Budapestista :)

20 kommenttia:

  1. Ja taas niin ihania kuvia! ♥ Pingviinit on niin symppiksiä. :) Ai että, alkoi tekemään mieli kunnon ravitsevaa aamupalaa, niin taivaallisen näköisiä ruokia! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!<3 Niin ne on, siks nii kovasti pinguista tykkään (: Juu noi aamupalat oli ihan parhautta!

      Poista
  2. Tosi kivoja kuvia jälleen! :) Ihanan kuulonen reissu ollu teillä <3 Noi kodittomat kyllä säälittää, mut voin kuvitella et meni fiilis auttamiseen jos satuitte just näkemään tän naisen varkaissa.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Meillä oli kyllä ihana reissu<3 Ja totta, mua aina joteki säälittää ne missä tahansa oonki :/

      Poista
  3. Tosi onnistuneita kuvia oot eläimistä saannu :) mä haluan aina reissussa käydä eläintarhassa. Seeprat ja kirahvit on niin ihania <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Meki tykätään käydä, oon vissiin aina käynytkin jos semmonen on vaan ollut kyseissä kaupungissa. Hihi ne on kyllä niin ihania <3

      Poista
  4. Oi miten ihania kuvia taas! :) Näyttää niin kauniilta paikalta. Ja sinä myös, oot ollut tosi nättinä liikkeellä ja näytät onnelliselta<3 Ja nam noi ruokakuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Oli kyllä todella kaunista (: Voii sua ihanaa, kiitti paljon! :D <3

      Poista
  5. Oon käynyt tuossa samassa eläintarhassa :) ja mun mielestä virtahevot on pelottavinta mitä tiiän! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :) Haha on ne vähän pelottavii ison suunsa kanssa :D

      Poista
  6. Todella ihania kuvia ja kuulosti ihan mahtavalle päivälle! :) Mä katsoin eka, kun puhuit kylpylästä, että sen alla oleva kuva olisi sieltä kunnes huomasin linnut ja aattelin, ettei sellasten kanssa varmaan kylpylässä uiskennella :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!:) Oli kyllä mahtava päivä. Haha joo pahottelut, toi kuva vähän hämää :D Noi kaksi kuvaa, joissa on keltaiset rakennukset on kylpylästä :)

      Poista
  7. Öööööööö MITÄ? Siis käärmeen kanssa kaulalla? Hyi apua, meikä ois varmaan pyörtynyt siihen :D Ja ai vitsit, mä haluan Budaan nimenomaan kylpylöidensä vuoksi! Meillä on aina ollut hiukka perinteenä käydä kylpylöissä ihan vaan lillumassa sylikkäin, koska mikäs sen romanttisempaa :D Noi sun ruokakuvat näyttävät niiiiin herkuilta, kelpaisi tännekin, puhumattakaan noista söpöistä elukoista, joita sait taltioitua enempi kuin hyvin! Pingut <3 Pidät likka hyvä ja auringontäyteinen viikonloppu <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo meki vähä pelästyttii sitä :D Sen käärmeen kanssa sai ilmeisesti ottaa kuvia, mutta en oo koskaa ollu nii lähellä käärmettä :D Tuolla on paljon kylpylöitä joista valita;) Ja olihan se ihanaa makoilla vedessä rakkaan kanssa <3:) Nuo ruuat oli niin herkullisia! Kiitti, noita eläimiä oli kyllä kiva kuvailla. Sai paljon hyviä kuvia. Kiitti samoin ihana!<3

      Poista
  8. Juu ei varmaan tee mieli pahemmin auttaa tuon jälkeen :D Eläintarhat on mulle vähän sellaisia, noh en oikein tiedä mitä mieltä olen niistä enkä oikein tykkää käydä niissä. Ymmärrän vielä jos eläin on uhanalainen tai loukkaantunut mutta siihen se mun ymmärrys sitten vähän jääkin, vaikea homma kokonaisuudessaan. Ja mitä tohon eksymiseen tulee, eiih haha :D mulla olisi varmasti päässyt kanssa aika monta kirosanaa ja olisin turhautunut täysin :D Ps. Kaikki nuo teidän syömiset kuulostaa ja näyttää vähän liiankin hyvältä ja tässä tulee kamala nälkä plus halu päästä johonkin raflaan! Ihanaa viikonloppua sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei teekkää!:D Ja kaikilla on omat mielipiteet eläintarhoista, aika paljon ne on meitä ihmisiä varten.. Puhumattakaa rahasta. Haha joo toi eksyminen, voi hyvää päivää!!:D Onneks löydettii perille ;) Ja ens viikolla voiski mennä vaik johoki raflaa!:) Kiitos samoin <3

      Poista
  9. Todella ihania kuvia, niin kuin myös ensimmäisessä postauksessa :-) Tällaisista postauksista tulee aina jotenkin niin hyvälle tuulelle ja sellainen fiilis, että itsekin voisi lähteä jonnekin vähän kauemmas kuin esimerkiksi Viroon tai Ruotsiin :D

    Eläintarhoista sen verran, että olisihan niissä ihan kiva käydä, mutta en niitä itse oikein ymmärrä... Tulee aina jotenkin niin kauhea olo, kun näkee eläimiä häkeissä, eikä vapaana liikkumassa niin kuin niiden ehkä kuuluisi. Kauniita kaikki eläimet kyllä ovat, ovat ne sitten luonnossa tai aitauksessa :-) Ennemmin katsoisin heitä kyllä vapaana liikkumassa. Mutta jään kuitenkin innolla odottelemaan tulevia matkapostauksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti!:) Ihana kuulla, että tykkäät <3 Ja eiku matkaa suunnittelemaan, lyhytki reissu piristää ja Euroopassa on edullista matkustaa!

      Ja kaikki ei tykkää eläintarhoisya ja ne jakaa paljon mielipiteitä. Mä en tiedä mikä mun omani on.. Mulla on ollut niin monta häkkieläintä lemmikkinä, että joskus mietin onko sekään oikein. Luonnossa eläimillä on tieteki parempi olla, siitä ei pääse yli eikä ympäri! :)

      Poista
  10. Oooh mikä herkkuaamiainen ollut teillä, samoin nuo päivänkin ruuat! :) Itsellänikin on nykyään otenkin todella ristiriitaiset tunteet eläintarhoja kohtaan - hyvä jos eläimillä on oikeasti siellä mukavat oltavat, mutta joistakin eläimistä vaan selkeästi aistii että ne kärsivät vankeudesa eläessä :( Suloisia kuvia olet kyllä ottanut, ihana tuo apina!! <3 :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuo aamupala ja yleensäkki ruuat tuolla oli tosi hyviä!:) Ja mullaki vähän ristiriitaiset fiilikset niistä..:/ Ja kiitos!:)

      Poista

Vain ASIALLISET kommentit julkaistaan ! Vastaan kommentteihin omaan blogiini. Anonyymit, nimimerkki mukaan kommentteihin :)