8.11.2015

Mokkapalat

PB081178 Moikka ja hyvää isänpäivää! Mä itse kävin tänään isäni luonna syömässä ja herkuttelemassa isänpäivän kunniaksi. Lahjaksi olin ostanut AC/Dc tuopin, joka oli isän mieleen :) Lisäksi leivoin mokkapaloja, joita ei ehkä voinut ihan mokkapaloiksi voinut kutsua, mutta jaan silti reseptin miten niiden oikeesti piti mennä :D Itse laitoin liikaa kahvia ja tomusokeri loppui kesken, joten kuorrutteesta tuli hiukan huono ja mokkapaloista kosteat, mutta kyllä niistä silti tykättii :) 
Ainekset taikinaan:
4 kpl kananmunia
4,5 dl sokeria
3 dl juoksevaa rasvaa
3 dl maitoa
7,5 dl vehnäjauhoja
5 tl leivinjauhetta
5 tl vaniljasokeria
5 rkl kaakaojauhetta

Ainekset kuorutukseen:
4,5 dl tomusokeria
1 dl juoksevaa rasvaa
5 rkl kahvia
2 rkl kaakaojauhetta
4 tl vanilijasokeria
PB081199 Ohjeet:
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Mittaa kuivat aineet keskenään ja sekoita ne. Kaada kananmuna-sokerivaahtoon vuorotellen maitoa(3dl) ja kuiva-aineseosta. Lisää lopuksi juokseva rasva ja sekoita hyvin! Paista uunissa 15-20 minuuttia. Tällä välin valmistele kuorrute eli mittaa tomusokeri, kaakaojauhe ja vanilijasokeri ja sekoita ne. Sen jälkeen kaada sekaan kahvi ja juokseva voi ja sekoita hyvin, niin että ei jää paakkuja! Kun taikina tulee uunista, levitä kuorrute päälle ja koristele mieleisellä tavalla. Laita mokkapalat hetkeksi jääkaappiin jäähtymisen jälkeen ja nauti :) 
PB081194
Leivoitteko te isänpäivänä ? 

16 kommenttia:

  1. Voi että mokkapalat on aina niin hyviä! Pitää joku päivä tehä ehdottomasti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii on, jopa nääkin oli ! :D <3 Tee ihmeessä :)

      Poista
  2. Täällä ei leivottu eikä muutenkaan juhlistettu isänpäivää, mutta äitienpäivä on enemmänkin meidän perheessä se juttu :) Ostitpa kivan lahjan sun iskälle ja sun isällä on ilmeisesti hyvä musamaku tosta AC/DC:stä päätellen! Sun läheiset on onnekkaita kun niillä on sun kaltainen ihanuus leipomassa ja kaikkea. Noi mokkapalat näyttää todella hyviltä! Mokkapalat rules :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Joo, ajattelin ostaa isäni tyylisen lahjan :D Ja joo mun isä kuuntelee AC/DC:tä ja kaikkea vastaavaa :) Ja aaaw kiitti paljon ihana Yuki, herkistyin :) <3 Mokkapalat on just hyvii :p

      Poista
  3. Mule käy usein sama, että kahvia tulee liikaa. Mutta kyllähän ne silti aina maistuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha aijaa :D En oo siis ainoa :) Ja kyllä maistu !

      Poista
  4. Nams! Pitäiskin tehdä mokkapaloja viljattomana/gluteenittomana joku kerta :) Mä leivoin mustikkamuffareita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla :) Ja juu huomasinki sun blogista, nam :p

      Poista
  5. Meillä tehtiin taatelipatukoita, mutta ne ei kyllä ole yhtä hyviä kuin mokkapalat :D Maisteltiin Torontossa aivan mahtavia vegaanisia kuppikakkuja, pitää ottaa vähän inspaa sieltä ja täältä ja väsätä vegaanisia mokkapaloja, hui! Ja btw, mokkapalat on parhaita mehukkaina! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään ite ainaki taatelikakusta, mutta en osaa patukoista sanoa :) Hyviä ne varmasti oli ;) Joo siis tee ihmeessä, mäki voisin kokeilla ! Ja kyllähän ne hyviä kaikesta huolimatta oli :D

      Poista
  6. Nam nämä on nii hyviä! Just pari viikkoa sitten tehtiin :) Mä en leiponut isänpäivänä, käytiin anopilla syömässä missä oli kaikki herkut valmiina<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii on :) Aa säki teit, hihi :D Ja kiva mennä valmiiseen pöytään :)

      Poista
  7. Ompas söpöjä vaikkei ihan mennytkään niin kuin piti :D Tärkeintä, että maistuu hyvältä! Vois itekin tehdä pitkästä aikaa mokkapaloja. Tai sitten tyydyn vaan mutakakkuun :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo :D Niinpä, maku on tärkein :) Ja tee vaa, nää on niin helppoki tehdä ;)

      Poista
    2. Ihanan näköisiä!<3 Me ei leivottu mitään kun tän vuoden isänpäivä meni aikalailla pieleen. Kuitenki teillä vaikuttanu olleen ainakin kiva päivä(:

      Poista
    3. Kiitti :) Höh, ikävä kuulla :< Oli kyllä :)

      Poista

Vain ASIALLISET kommentit julkaistaan ! Vastaan kommentteihin omaan blogiini. Anonyymit, nimimerkki mukaan kommentteihin :)