21.11.2015

Taas se aika vuodesta..

PB280982
PC250596
Taisin kirjoittaa tästä postauksen jo viime jouluna, mutta kirjotanpahan uudelleen! Kyllähän Bloggerin hallintapaneeli alkaa jo nyt täyttyä sopivasti joulupostauksilla vaikka siihen on yli kuukausi. Voin sanoa, että itsekki odotan joitain asioita kuukausia, mutta oikeesti. Joulua on vietetty nyt mun kohdalla 21-kertaa ja oikeestaan 18-vuotiaasta asti koko juhla on ollut mulle juhla muiden joukossa.

Mua ärsyttää kaikki se hössötys ja lahjojen miettiminen ja kaikki muu turha. Olin jälleen kerran ihmeissäni kun lokakuussa menin töihin ja katsoin kuormaa, jossa joulukarkit jo komeilivat! Siis mitä kuka ostaa joulukalenterin lokakuussa? Eipä kukaan. Glögiä ihmiset ostaa varmaa eniten jouluun liittyvistä asioista, jonka ymmärrän. Onhan se hyvää, mutta sitä vois juoda vaikka juhannuksena, jolloin tulee luultavammin lunta kuin tänä jouluna. 

Kyllähän mulla on ihania jouluja ollut! Mutta en silti perustu pahemmin siihen kaikelle odottamiselle, hössötykselle ja muulle vastaavalle. Tämä joulu tulee olemaan tosiaan erilainen, koska vietän sen erossa siskostani, joka taas jälleen laskee tunnelmaa. Emppu on saanut vähä semmosta jouluiloa, koska onha se ihana katsella ku toinen on niin innoissaan, että halkeaa :D Onneksi näen Emppua lähes joka viikko, joten ehkä kestän. Vietetään joulu luultavasti Joonaksen sukulaisten kanssa, koska mulla ei oo sukulaisia. Luulen, että tää on yksi syy miksen enää nauti joulusta kuten ennen. Mulla ei oo sukulaisia keiden kanssa viettää sitä kuuluisaa yhdessä olon juhlaa. Kyllähän mä perhettä aina olen nähnyt, mutta oon mä välillä surullinen kun ei ole mummeja, vaareja eikä muita. Tai on, mutta ei mun elämässä syystä tai toisesta. 
PC240424 PC250590 Taisin mäki viime vuonna viettää joulua, kun siitä tein postauksiakin. Luultavasti tänä jouluna myös. Mä tykkään joulussa glögistä ja kaikista kauniista valoista. Viime joulu oli kyllä niin kiireinen kun tosiaan kolme joulua yhdessä päivässä.. Noo tänä jouluna vain yhdessä paikassa. Oon myös tänä jouluna töissä niinku viime joulunakin, joka on ihan kiva. Ei tylsisty liikaa :D Mun yks haave on lähteä viettämään joulua johonkin mahdollisimman kauas täältä, toivottavasti se toteutuu joku joulu:)

Pidän siis omalla tavallani joulusta, mutta en kaikesta mitä sen takia tehdään. Voin ihan hyvin viettää aikaa läheisten kanssa muuteki kuin yhtenä päivänä vuodessa, saan ja annan lahjoja muutenkin ja hyvää ruokaa syön aina. Jokainen saa viettää joulua ja hehkuttaa kuinka vaan, mutta mielestäni elämässä tärkeintä on viettää hetkiä rakkaiden kanssa muutekin kuin jouluna ja ilahduttaa ihmisiä muutenkin! Tuntuu, että töissäki ihmiset on ilosempia koska joulu, mutta muuten voidaanki olla naama tympeenä :D 

Onko siellä muita keille joulu on vain yksi juhla muiden joukossa? :)

10 kommenttia:

  1. Rakastan joulua siis silloin jouluaattona! Muuten tämä jo marraskuussa aloitettu hömpötys menee yli. Jouluna syödään hyvin, nautitaan perheen kesken ja ollaan vain. Turha kaupallisuus lahjoineen on vain pilannut koko joulun. Ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep sama juttu, sillon jouluaattona joulu on vielä ihan kiva, mutta ei ennen sitä :D Kaikki hössötys on niin turhaa. Kiitti :)

      Poista
  2. Sulla on vaan niin kauniita ja upeita kuvia aina! Tosi jouluisia! Ite tykkään kovasti kun kaikkiin kauppoihin jne on tullut jo joulukoristuksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaw, kiitos ! <3 Joulukoristeet on ihan kivoja, mutta liian aikasin alotettu hössötys ei oo mun mieleen :)

      Poista
  3. Kyllä mullekin joulu on yksi juhla muiden joukossa, vaikkakin ollaan panostettu siihen tänä vuonna hieman suuremmalla kaavalla. Musta tuntuu, että joulu on jotenkin pyhä meille suomalaisille, asummehan joulupukin kotimaassa! Siitä se hypetyskin varmasti tulee, onhan se hyvin laajalti juhlituin kansallisjuhlamme :D Kyllä välillä ihmetyttää itseäkin, kuinka pitkälle joulun eteen mennään. Meillä vaan nautitaan ruoasta ja seurasta ilman suurempaa hössötystä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Ja onhan toi totta, tää on meille tärkeä juhla, mutta silti siitä on tullut liian kaupallinen ja stressava monelle :( Se on mun mielestä surullista. Ja sama juttu täällä :)

      Poista
  4. Jes! Löysin sun blogin! Pidit joskus sitä ihanaa blogia nimeltä Sweet Tears.
    En tiedä muistatko minua, mutta rupeempa tätä lukemaan sitten. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi kiva ku löysit :) Joo se on mun vanha blogi :D Joo muistan. Laitoin sillon aikoja sitten sinne linkin, mutta ehkä se oli liian vähän aikaa siellä :/ Mut kiva ku löysit tänne :)

      Poista
  5. Ihania kuvia! Mä oon ennen ollut sun kanssa samaa mieltä joulusta, se ei oo ollut niin justiinsa. Mut nyt ns. aikuisena oon kunnon hössöttäjä ja odottaja, rakastan kaikkea jouluhömppää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Joo oon huomannut, mut ei se mitään :D Me kaikki ollaa erilaisia :)

      Poista

Vain ASIALLISET kommentit julkaistaan ! Vastaan kommentteihin omaan blogiini. Anonyymit, nimimerkki mukaan kommentteihin :)