19.1.2016

Linkkaa postauksesi !

IMG_1515
Mauu! :) Löysin Sinin blogista jonkun aikaa sitten tälläsen "linkkaa postauksesi" postauksen. Innostuin ideasta ja ajattelin itsekki toteuttaa tän. Eli ideana on linkata jokin lempipostauksesi omasta tai jonkun toisen blogista ja mä sitten kommentoin sitä. Tähän voi osallistua kaikki ja olisi tietekin kiva kun kävisitte kattomassa ja kommentoimassa myös muiden postauksia. Näin saadaan lisää uutta luettavaa kaikki ja myös kommentteja ;)  Postauksia voi linkata oman mielensä mukaan, kuiteki 1-3 on ihan sopiva määrä. Postaukset voi olla uusia tai vanhoja. Aiheena niissä voi olla mikä tahansa ja aikarajaa tähän ei ole, mielelläni otan tähän kommentteja vastaan millon tahansa :) Tietenki olisi kiva jos kertoisit postauksesta/blogistasi muutaman sanan. 

Alotan tän sarjan sillä, että linkkaan omasta blogistani pari lempipostaustani :) 
SPLIT DAY 3 Tässä postauksessa on ehdottomasti mun blogini kauneimmat kuvat
SINUSTAKO LÄHIHOITAJA Tää postaus on mulle itseleni tärkeä, olenhan tuleva hoitsu;)


Eli ohjeet tähän tiivistettynä : 

- Linkkaa lempipostauksesi omasta tai jonkun toisesta blogista.
- Kerro postauksestasi/blogistasi muutamalla sanalla.
- Kommentoi myös muiden postauksia! 

Eikun linkkailemaan! :) 

6 kommenttia:

  1. Hei kiva idea! :)

    Mun lempipostaus omassa blogissa kertoo pienestä ballerinastamme, josta olin tuolloin ja olen edelleen hurjan ylpeä! <3 Tässä linkki: http://kunaitikelaa.blogspot.fi/2015/12/meidan-pieni-ballerina.html

    Tykkään myös A-murun DIY-leikkikeittiöstä kertovasta postauksesta. Olen niin ylpeä Isimiehestä kun hän nikkaroi tällaisen A-murulle! :) Linkki postaukseen: http://kunaitikelaa.blogspot.fi/2015/06/leikkimokki-osa-1-leikkikeittio.html

    Toisten blogissa lempi postaukseni on ehdottomasti hersyvän hauska Tutipuu-blogin postaus facebookin nettikirppiksiltä eli AV, YV, HV Linkki: http://tutipuu2012.blogspot.fi/2015/01/hormonihirvion-paivakirja-av-yv-hv.html

    VastaaPoista
  2. Olipa vaikea yrittää miettiä yhtä tai muutamaa hyvää postausta omasta blogistani. :D Laitan kuitenkin tämän, joka kertoo mun ajatuksia vuodenajasta nimeltään syksy: http://nhattaravuori.blogspot.fi/2015/10/incomparable.html Munhan blogi on siis lifestyleblogi, joka ei kuitenkaa täytä asukuvakriteereitä tms. :) Blogini on ikäänkuin minun näköiseni päiväkirja, joka on suunnattu jokaiselle tallaajalle. :D

    Ja sitten My little fantasy world -blogin upea kirjoitus: http://werewolf-88.blogspot.fi/2016/01/hetki-kahvilassa.html Oon lukenut tämän miljoonia kertoja, enkä voi olla kyllästymättä. :) Tuolla blogissa on muutenkin upeasti kirjoittava nainen, joka kertoo omasta elämästään ja kuulumisistaan.

    VastaaPoista
  3. Hii tosi hauska idea! :D Mun blogissa lempipostaus varmaan viimeajoilta on postaus kateudesta, sillä sain kerrankin kirjoitettua järkevää tekstiä ylös: http://ganbattedesuka.blogspot.fi/2015/12/kateudesta.html

    Nyt ihan viimeaikoina tuli But I'm human not a sandwich blogiin postaus hänen lapsistaan Liisa Ihmemaassa-synttäreillä, ja sulin ihan, niin suloisia lapsia!! : http://butimahumannotasandwich.indiedays.com/2016/01/18/herttakuningatar-ja-hatuntekija/

    Sitten vähän ikävämpi postaus, mutta jossa on sanottu asioita joita itsekin haluaisin välillä ääneen sanoa mutten osaa yhtä hyvin kuin Otto blogissaan: http://blogit.kaksplus.fi/akkavalta/2015/12/07/joku-tulee-aina-vihaamaan-sinua-eli-akkavallan-viimeinen-kappale/
    Lempipostaus tämäkin vaikka tosiaan surullisesta aiheesta. Otto vaan osaa kirjoittamisen lahjan.

    VastaaPoista
  4. Mie oonkin äskettäin alottanu uuden blogin.. Ei siis hirveesti ole edes postauksia mitä kommentoida, mutta oishan se kiva kun kurkkaisit mun uutta blogia kun oot ollu lukijana edellisissä blogeissani aikoinaan :)

    http://reflexdance.blogspot.fi/2016/01/just-stay-in-bed.html
    http://reflexdance.blogspot.fi/2016/01/to-create-is-to-destroy-since-2011.html

    VastaaPoista
  5. Voi apua miten hauska idea! Miten ihmiset aina keksiikin tämmösiä ideoita :D
    No kuitenkin! Omasta blogista oli aika vaikea löytää yhtä tiettyä postausta mikä olis ylitse muiden. Siellä kun on niin monta, mitkä olisin halunnu tähän linkata :D Kuitenki päädyin valitsemaan tarinan siitä, kun vihdoin pääsin ihmisille kertomaan että vuosien yrittämisen jälkeen onnistuin elämäntaparemontissani: http://jossuemilia.blogspot.fi/2015/08/superdieetin-jalkifiiliksia-ja-tuloksia.html


    Toisten blogeista oli vaikeaa valita jotain suosikkipostausta. Kuitenki sun blogissa olen tykänny tosi paljon esimerkiksi sun Madrid- tarinasta! http://sydamellaniina.blogspot.fi/2015/02/madrid-paiva-1-2.html .
    Tykkään hirveästi lukea muiden matkakertomuksia ja omaakin olen lukenu aina vaan uudestaan ja uudestaan :D Lisäksi sie kirjotat niin kivasti, että sekin on jo yksi syy käydä lueskelemassa täällä!<3

    Suurinosa blogeista, missä ite seikkailen on urheilu, fitness ja muita terveysblogeja. Suurinosa niistä myös ärsyttää minua ihan suunnattomasti! Monessa näissä etenkin erillaisten "fitnessbimbojen" blogeissa treenataan aina niin, että oma hyvinvointi jää toiseksi. Eikä varsinkaan syödä niin kuin treenajan oikeasti pitäisi. Kuitenkin Eevskun blogi on yksi mun suosikeista! Eveliinalla on selvästi jalat maassa ja ihana kirjoitustyyli! http://www.eevsku.fi/ En osaa valita suosikkipostausta mitenkään kaikkien seasta, vaan kaikki on tosi hyviä!

    VastaaPoista
  6. Ihana idea tämä! :) Pitää kyl ehdottomasti kurkata noi muiden linkit myös!

    Omia lemppareita oli todella vaikea valita ja pohdinkin näitä pitkään! Mutta lopulta sieltä 3 suosikkia nousi pinnalle. Tästä ekasta linkistä tykkään paljon, koska se on niin kesäinen ja se saa hyvälle mielelle!
    http://love-ornothing.blogspot.fi/2013/07/kati-is-back.html

    Tää toinen koostuu mustavalkoisista kuvista. Maailma ei ole mustavalkoinen, mutta kuville se antaa uuden ilmeen ja tarinan. Tämmönen pitäs kyl tehdä joskus uudestaan!
    http://love-ornothing.blogspot.fi/2014/11/mustavalkoista.html

    Mun blogissa ei oikeastaan ikinä ole mitään mielipidekirjoituksia, mutta tämä aihe oli vaan niin lähellä sydäntä että oli pakko sanoa jotain.
    http://love-ornothing.blogspot.fi/2014/11/tahdon-2013.html

    VastaaPoista

Vain ASIALLISET kommentit julkaistaan ! Vastaan kommentteihin omaan blogiini. Anonyymit, nimimerkki mukaan kommentteihin :)