28.4.2016

Ja mä en luovuta!

Moikka! :) Vielä vähän tämän hetken fiiliksiä ennen reissua. Sitten tulee pieni loma blogistakin. Mulla on nyt takana kuusi viikkoa harjottelua alle 65-vuotiaiden palvelutalossa ja mä selvisin! Mulla oli monia hetkiä kun halusin luovuttaa, mutta heti alussa tein itselleni selväksi, että mä en luovuta. Mulla oli monia raskaita hetkiä, joissa ammattitaitoa todella koeteltiin ja tais muutama kyynelki tulla jossain vaiheessa. Silti mä tein töitä ahkerasti, hymyilin ja sain hyvää palautetta. Onneksi hyvät jutut korvasivat huonot. Oman asukkaan kanssa käydyt keskustelut, ulkoilut, kortin pelaaminen ja hyvä ja luottamuksellinen hoitosuhde olivat yksi syy miksi jaksoin. Sain tehdä hänen kanssaan työtä jota olin halunnukki ja vaikka lyhyessä ajassa ei paljoo kerkeä toisen elämää muuttaamaan, sain silti tehdä arvokasta työtä hänen kanssaan. Myös suurinosa asukaista sekä työkavereista olivat ihania ja aika meni niin nopeasti, joten noista asioista olen ainakin iloinen! 

Koulu alkoi taas tällä viikolla. Mulla on kesäkuuhun saakka koulua, sitten kesäloma ja elokuussa taas yksi harjottelu. Sen jälkeen valinnainen osa, jonka jälkeen valmistun. Enää noin vähän jäljellä! Haen varmaan ammattikorkeeseen vasta ensi keväänä, mutta en yhtään tiedä mitä teen koulun jälkeen. Varmasti töitä ja matkustelua.
Koulun lisäksi oon nähnyt perhettä ja ystäviä. Jasua näin jo kaksi viikkoa sitten millon nää kuvatki on otettu. Välill vähän hidasta tää kuvien saaminen blogiin :D Käytiin kuvailemassa kivassa paikassa sekä syömässä La Grillissä Forumissa pastat. Kyllä ystävät on semmonen asia joka piristää aina arjen keskellä:) Lisäksi oon nähnyt mun isää, jonka raahasin mukaani shoppailemaan! :D Sekä kahviteltiin meillä. Äitiä näin keskiviikkona kun mulla oli taas vapaata, ihanaa. Tänään olisi myös tarkoitus nähdä Lindaa :) Eli siis eri Lindaa kenestä yleensä täällä blogissa puhun. Eli myös ystävien ja perheen kanssa on tullut vietettyä aikaa, se on mulle tosi tärkeää.

Nyt toivotan kaikille ihanaa loppuviikkoa ja hauskaa vappua! Palaillaan matkan jälkeen :) Mun reissua voi seurata Instagrammissa nimimerkillä ddeepstar.

22 kommenttia:

  1. Voi Niina <3 Sä oot vahva likka ja pääset kyllä läpi ihan mistä tahansa! Ihanaa, että sulla on kuitenkin ollut enemmän hyviä, kuin huonoja hetkiä tuolla harjoittelussa :) Valmistuminenkin on kohta jo iiiihan lähellä, tosin mä kyllä käsken sua lepäämään hetken ennen jatkokouluttautumista, sen sä kyllä tarviit ja ANSAITSET! :D <3 Tuntuu muuten noita kuvia katsellessa siltä et sun tukka on kasvanut ihan hurjasti pituutta siitä kun viimeks nähtiin, eli tänään kiritään sitä välimatkaa ees vähän! :) Toivottelen kummiskin vielä tänään livenä hyvää reissua, mutta pidä kuitenkin hauskaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!<3 Samoin :) Ja tosiaan hyvien juttujen avulla jaksoi huonotkin jutut! Odotan kyllä valmistumista kovasti:D Varmaan puolen vuoden tauko ainaki tulee ennen toista koulua.. Jos ees pääsen kouluu :) Juu mun hiukset on kyl kasvanut nyt paljon ja varmaa riippuu siitäki millä tavalla mun hiukset on (: Hihi kiitti <3

      Poista
  2. Ihanaa reissua <3 Sussa on kyllä sellaista asennetta, jota kunnioitan :) <3 Vaikutat huipputyypiltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ja voii, kiitos hurjasti!:) Samoin <3 :)

      Poista
  3. Ihanaa ja nautinnollista reissua - olet sen ansainnut! Ja kiitos jälleen kun kerroit opinnoistasi. On mielenkiintoista lukea ajatuksiasi harjoitteluista. :) Lomapostausta odotellen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Kiva kuulla, että tykkäät :) Koulu on isossa osassa mun elämää, joten siitä tulee aina välillä kirjoteltua. Ja lomapostauksia on varmasti tulossa ;)

      Poista
  4. Positiivisuus pursuaa sun kuvista, heh!

    VastaaPoista
  5. Oot Niina vahva nainen, saat olla ylpee itestäs! :) Ja oikein onnellista reissua teille! :) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voii, kiitos paljon Nella<3 Nii säkin!:) Ja kiitti :)

      Poista
  6. Oot kadehdittavan vahva ja positiivinen tyttö, selvisit hienosti työssäoppimisesta<3 Nää kuvathan onnistu hyvin, oot niin kaunis :) Oli ihana taas nähdä, uudestaan sitten teidän reissun jälkeen :) Ihanaa matkaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Ja munki mielestä onnistu hyvin:) Ja juu nähdään tieteki <3:) Kiitos!

      Poista
  7. Kauniita kuvia susta ja hei, ihanaa vappua + reissua <3

    VastaaPoista
  8. Tuollainen harjoittelu voi varmasti olla henkisesti rankkaa, mutta onneksi ne positiiviset jutut tasapainottaa sitä ja ne auttavat myös jaksamaan! :) Nyt vaan nautit reissusta ja latailet akkuja! Ps. Oli ihana nähdä, olet ihan huippu tyyppi<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep totta! :) Ja kyllä niin aion tehdä! Oli tosi kiva nähdä, samoin sinä <3

      Poista
  9. Sulla on niin hyvä asenne! Ihan mahtavaa:) Onneksi et luovuttanut:) Kivaa vappua<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti paljon, ihanasti sanottu!<3 Samoin sinne :)

      Poista
  10. Ihana positiivinen asenne! :) Kyl siit tulee tosi ylpeä fiilis kun on vain purrut hammasta kun olisi voinut luovuttaa!
    Super söpöjä kuvia! *o*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!:) Ja totta, kyl sen jälkeen voi olla itsestään ylpeä! Voii kiitos paljon <3:)

      Poista
  11. Ihana kuvia ! Kateuden vihreä peikko iskee aina kun kattoo sun kuvia :D Ja oot kyllä upea tyyppi, jolla on todella sydän kohdallaan ! <3 Sun postauksista tulee aina niin hyvälle tuulelle :) Ihanaa matkaa myös! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voii kiitos!<3 Älä turhaa kadehdi, kameran kanssan vaan kuvailemaan :) Aivan ihanasti sanottu, kiitos paljon<3 Samoin sinä oot nii positiivinen ja upea ihminen!:)

      Poista

Vain ASIALLISET kommentit julkaistaan ! Vastaan kommentteihin omaan blogiini. Anonyymit, nimimerkki mukaan kommentteihin :)