9.4.2016

Unelmien matkakohteet

Moikka! Mulla on kova into matkustamiseen. Mä rakastan sitä eikä ole päivääkään kun en miettisi jotain matkustamiseen liittyvää. Mä haluan nähdä koko maailman. Mun suurimmat unelmat liittyy matkustamiseen, yhdessä rakkaan kanssa. Matkustaminen yhdistää mua ja Joonasta kovasti, mutta mun rakkaus matkustamiseen on ollut jo ennen Joonasta, vaikka tosin voimistunut viimesen vuoden aikana :) Suunnitellaan paljon meidän matkoja ja mietitään millon voisi mennä minnekki. Mietitään kohteita niin, että niissä olisiki molemmille jotakin ja molemmille mieluisa kohde. Haluaisin nyt kuitenkin kertoa mitkä on mun unelmien matkakohteet ja miksi :)
Kuva täältä.
New York
New York on ollut mun unelmien matkakohde 16-vuotiaasta asti. On vain ihme, että en oo sinne jo matkustanut. Mun ongelmat alkoivat joskus samoihin aikoihin kun aloin haaveilemaan New Yorkista ja se jotenkin auttoi mua. Näin paljon unia missä olin New Yorkissa ja rakastuin siihen kaupunkiin. Toi kaupunki olisi niin mahtava kokea ja aion kokea sen! Ensi vuodelle on matkaa suunniteltu ja mä vaan toivon, että se onnistuu. Se riippuu monesta jutusta, mutta jos kaikki menee niinku nytkin, niin tää olisi mahdollista toteuttaa! Tää matka vaatii paljon suunnittelua ja rahaa, mutta en näe sitä enää niin mahdottomana kuin ennen :)

Kuva täältä.
Etelä-Afrikka
En oikeestaan oo kauheesti tutustunut tähän kohteeseen, mutta mä haluaisin kovasti tonne katsomaan pingviinejä sekä safarille! Oon lukenut sen rikollisuudesta jonkun verran, mutta joteki olisi niin täydellistä päästä kokemaan safari ja muuteki matkustaa Afrikkaan :) Olisihan se myös samalla jännittävää. Tää kohde vaatisi tosi paljon rahaa, mutta aina saa unelmoida ;)
Kuva täältä.
Englanti
Oon käynyt Englannissa kaksi kertaa ja palaan sinne aivan varmasti uudelleen. Rakastan Englantia! Haaveissa olisi lähteä Englantiin viikoksia kiertelemään eri kaupunkeja ja käydä jossain pienissäkin kylissä. Ja varmaan käydä kattomassa jossain fudistakin. Toinen vaihtoehto on mennä viikoksi Lontooseen ja käydä sieltä käsin muutamissa kaupungeissa junalla. Tää on aika varmasti toteuttavissa. Mä aina mietin miks jotkut matkustaa vuodesta toiseen samaan kohteeseen(ranta?:D), mutta kyllä mä sen tavallaan ymmärrän. Mä haluan käydä englannissa mahdollisimman monta kertaa elämäni aikana, vaikka toki tahdon nähdä paljon muutakin!
Kuva täältä.
Amsterdam
Mä oon jotenkin tykästynyt Amsterdamiin! Oon nähnyt paljon Instagrammissa kuvia siitä ja se vaikuttaa joteki niin rennolta ja kivalta kaupungilta. Olisi ihana käydä kahvilla pienissä kahviloissa, mennä kanavaristeilylle, istuskella puistoissa ja vain kävellä ympäri kaupunkia:) Tää matka on varmasti toteuttavissa jossain vaiheessa, ei oo kovin kalliita matkat tonn.
Portugali
Portugali on meidän tän vuoden lomakohde aika varmasti :) Unelmissa ollut jo jonkin aikaa ja en osaa kunnolla edes sanoa miksi :D Tykkään enemmän kaupunkilomista, mutta välillä on kiva päästä "aurinkolomalle". Oon miettinyt kohteeksi joko Madeiraa tai Lissabonia. Madeiralla näkisi kaunista luontoa, olisi merta ja delffiineja, kun taas lissabonissa olisi enemmän rantoja, kaupunkimaisuutta ja shoppailua. En osaa päättää :D Onko teillä kokemusta kummastakaan kohteesta?:)
Pariisi
Mun piti joskus lähteä Pariisiin, oli jo matkakin varattuna, mutta se peruuntu ikävistä syistä. Oon aina halunnut Pariisiin ja joskus varmaan sinne eksynkin! Pariisin nähtävyydet jo itsessään antaa syyn lähteä sinne. Oon kuullut Pariisista sekä hyvää, että huonoa, mutta haluaisin itse päästä kokemaan sen. Haluaisin yhdistää matkaan myös Disneylandin, olisi kiva päästä käymään samalla reissulla siellä. Haluaisin etenkin viedä mun siskon Pariisiin ja Disneylandiin, koska oon itse haaveillut koko ikäni pääsystä Disneylandiin :D 
Kuva täältä.
Australia
Kukapa ei haluaisi Australiaan? Upea luonto, erikoiset eläimet, kaunis meri, aivan oma paikkansa maailmassa. Austaralia tuntuu näistä kaikista mun unelmien matkakohteista kaikista kaukaisimmilta ja semmoselta mikä olisi vaikein toteuttaa.. Se on niin kaukana. Mutta aina saa unelmoida. Olisi vaan niin upeeta päästä käymään tuolla, näyttää aivan täydellistä maalta!
Italia
Italia mua on aina kiinnostanut, etenkin Rooma ja Venetsia. Opiskelin joskus lukiossa jopa Italiaa haha :D Rakastan Italialaista ruokaa ja olisi ihana päästä syömään sitä Italiaan. Siellä on myös niin paljon upeita rakennuksia, kahviloita, jäätelöä ja vaikka mitä! Onneksi Italia on myös Euroopassa, joten ehkä joskus sinnekki pääsen :)

Mikä on teidän unelmien matkakohde? Löytykö samoja tai ootteko käyneet jossain näistä kohteista?

14 kommenttia:

  1. Olipas ihana postaus, matkakuume tosin kasvoi entisestään tätä lukiessa :D New York on jo ties miten pitkään ollut yksi munkin unelmalomakohteista ja onneksi pääsen sinne vihdoin syyskuussa :) Jonnekin päin Afrikkaa haluan myös ehdottomasti matkustaa joskus. Islantiin oon halunnut päästä siitä asti, kun kaveri siellä kävi ja näytti niitä upeita luontokuvia, jotka hän oli sieltä ottanut. Ne oli niin kauniita, että ne maisemat on joskus pakko päästä kokemaan itsekin :) Indonesia, Australia ja Kolumbia on maita, joissa haluaisin myös päästä käymään. Pienoinen Lontoo-kuume mulla on ihan koko ajan, sinne voisin palata aina vaan uudestaan ja uudestaan<3 Toki olisi ihan huippua päästä kiertelemään muutenkin Britteihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Joo mullaki matkakuume oikeestaan 24/7 päällä haha :D Ja heii oon niin kateellinen sulle, samalla tieteki iloinen kun pääset New yorkkiin, ehkä mäki joku päivä ;) Joo Afrikka ois kyllä niin siisti paikka! Ja Islanti on myös kauniin näkölinen paikka! Lontoo on aivan ihana kaupunki, mäki haluan palata sinne uudeestaan! :)

      Poista
  2. Ääääääää! Ei saa postat tällaisia kun omat matkat peruuntuivat just, kuume senkun nousee! :D Aivan mahtava lista Pariisia ja NYCiä lukuunottamatta, mun kannan Pariisiin tiedätkin jo, mutta Nyyjorkki on aina ollut mulle jotenkin sellainen booring shoppailu/pilvenpiirtäjämesta, näin oon kuullutkin melko monilta. Hyvin halvastihan siellä pääsee shoppailemaan meidän hintoihin nöhden, että eipä siinä mitään :) Mulle iski myös palava halu päästä Portugaliin ja Ausseihin, näihin on kyllä ehdottomasti päästävä jossain vaiheessa, ehkä melko piankin ;P Dami ja Enkku ovat myös aivan mahtavia vaihtoehtoja, Amsterdamia suosittelen ehdottomalla lämmöllä <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo näistä tulee kyllä aina entistäkin pahempi matkakuume! :D Ja kaikilla on toki omat kokemukset ja näkemykset, mutta en lähtisi johonkin maahan vain shoppailemaan. Kyllä mulla on New yorkkiin erilainen näkemys, toki sen näkee sitten mitä mieltä oon kun siellä on päässyt käymään :) Ja Portugali on jotekin niin kauniin oloinen maa, jokin siinä kiehtoo <3 Ja Amsterdamiin on pakko päästä joskus! :D

      Poista
  3. Oivoi tälläset postaukset ei oo hyvä jo valmiiks pahaan matkakuumeeseen :D Paljon samoja haaveita mullakin, varsinkin tonne New Yorkiin haluan joskus! ♥ Ja Australiaan myös. Amsterdam on ihan mahtava paikka, siellä on tunnelma kyllä kohdillaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha ei niin:D Ja kiva kuulla, että säki haluut samoihin paikkoihin :) Ja joo oon kuullut samaa, pitää joskus matkustaa sinne ehdottomasti! :)

      Poista
  4. New York on aivan ihana, suosittelen!! Ja sinne pääsee tosi halvalla, iteki saatii suorat lennot finnairilla ja maksettiin niistä, ööh vissiin vaan 350€ menopaluusta. Eli ei paha! Toivottavasti pian pääsette kaivamaan matkalaukkuja ja passeja esille ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin vaan kuvitella!<3 Ja heii kiva kuulla, mäki oon kattonu että pääsis halvalla sinne :) Joo onneks on matkoja tulossa ennen sitä reissua, mutta kovasti haluais jo New yorkkiin.. <3:D

      Poista
  5. Hei joku muukin joka haaveilee Etelä-Afrikasta ja pingviineistä! :D Tosin just oon tuota rikollisuutta miettinyt, että miten turvallisusta tuolla loppujen lopuksi ois käydä, koska perus turistikohteet ei aina kiinnosta, niissä ei oikein opi näkemään mitään erikoista.

    Mä oon käynyt Venetsiassa ja se oli yks upeimpia paikkoja mitä oon ikinä nähny! :) Ja Italialainen kulttuuri ja ruoka on mös aivan mahtavaa :). Just eilen mietinkin, että ois aivan ihana matkustaa takasin Venetsiaan, tuolla laguunissa on Poveglia saari, missä on ollut entinen rutto/mielisairaalaa ja ois unelma jos pääsisin tutkimaan tota saarta, tosin ennoo varma päästetäänkö sinne ees turisteja, kun Italialaiset kammoaa koko paikkaa sen historian takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä haaveilen :D<3 Olis nii ihana päästä sinne!:) Ja samaa mietin itse, mutta kyllä varmaa ainaki pinguja luulis perus retkillä pääsevän ihailemaan:)

      Oii mä uskon, että Venetsia on ihana paikka!<3 Joskus on sinne pakko matkustaa:) Juu italilainen ruoka on parasta :p Heii toi saari kuulostaa tosi mielenkiintoselta! Toivottavasti pääsisit käymään siellä :)

      Poista
  6. ihana postaus <3! Ite pääsin yhteen unelmien matkakohteistani eli dubaihin mutta vielä joskus haluaisin päästä australiaan ja new yorkkiin ! 8) Tuli hirvee matkakuume kun luin tän postauksen :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Joo Dubai näyttää myös tosi kivalta paikalta! :) Sekin olisi hieno joskus kokea. Ja Kiva kuulla, että löytyy samoja unelmien matkakohteita :) Ja haha mullekki tuli :D

      Poista
  7. Apua ihana postaus! <3 Vitsi mikä matkakuume iski heti ku luki tämän! Mieki niin haluaisin New Yorkiin ja Pariisiin nimenomaan ehkä sen Dinseylandin takia :D Ollaanki siskon kans suunniteltu sinne matkustamista ens vuonna, että toivotaan että kaikki menis nappiin! Oi matkustelu on kyllä niin parasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi kiitos!! <3 No älä, mullaki kamala matkakuume :D Ja joo New york ja Pariisi <3 Kuulostaa hyvältä, toivottavasti mäki pääsisin pian Pariisiin ja Disneylandiin :) Ja oot oikeessa, niin on!

      Poista

Vain ASIALLISET kommentit julkaistaan ! Vastaan kommentteihin omaan blogiini. Anonyymit, nimimerkki mukaan kommentteihin :)