5.2.2015

Eteen ja ylös

Olen viime päivät alottanut aamuni Elastisen kappaleella "Eteen ja ylös." Toi kappale on niin hyvän olon kappele kun jokin voi olla ! Se kertoo juuri siitä, että ei pidä luovuttaa kun haluaa jotain. Siksi juuri jaksan nousta joka aamu kouluun, vaikka väsyttäisi. Mä haluan sen ammatin ja haluan auttaa ihmisiä. Kaksi vuotta tota koulu, töitä, koulu, töitä vaiheitta ja toivon, että saisin valmistumisesta piakoin töitä ! Tää postaus kertoo siitä mitkä asiat antaa mulle voimaa.

Mua auttaa suuresti jaksamaan aamupala sekä muuteki syöminen. Mandariinit on olleet mulle semmonen päivän piristys. Hedelmät muuteki saa voimaan paremmin ja terveellinen ruoka, vettä unohtamatta. Pienikin kävelylenkki piristää kummasti ja koitanki käydä ulkona niin paljon kuin mahdollista. Nyt kun oon taas alottanut lenkkeilyn, jumppaamisen ja pyöräilyn, tuntuu, että oikeesti jaksaa paremmin :) Hyvä musiikki ja rentoutuminen telkkarin ääressä on myös näitä arjen pieniä iloja. Unta ei saa unohtaa enkä jaksaiskaa ilman kunnon yöunia !

Tärkeää jaksamisessa on irtiotot. Oli se pieni tai suuri asia, jotain muutaki on pakko tehdä kun opiskella ja käydä töissä. Siksi tää blogi on mulle ainainen irtiotto arjesta. Myös meijän matkamme tulee parhaaseen mahdolliseen aikaan, koitan tehdä jotain koulujuttuja sielä, mutta koitan myös etten tekisi juuri mitään paitsi nauttisi ja rentoutusi.
Rakkaiden kanssa viettämä aika saa mut aina tuntemaan, että oon elossa. Olin sitten perheen, lemmikkien, ystävien tai Joonaksen kanssa, tuntuu että tätä varten mä elän. Sitä varten, että saan olla mun rakkaiden kanssa. Auttaa ja tukea jos on vaikeaa, nauraa ja hymyillä kun on hauskaa ja kivaa.

Mun jaksamista tullaan koettelemaan varmasti moneen otteeseen. Sillon on vaan pakko olla itsensä paras tsemppari ja koittaa keskittyä siihen yhteen asiaan. Koittaa miettiä, että jos ei jaksa, pitää pienen tauon ja yrittää uudellen. Yrittää niin kauan, että onnistuu. Ketään ei kuitenkaan ole robotti ja oma jaksaminen on avain kaikkeen. Pitää jaksaa kannustaa itseään ja luottaa, että kaikesta selviää ja kaikki tekemäsi työ on sen arvoista. Jos ei jaksa, ei saa mitään aikaseksi, ei opi mitään eikä mikään oikeestaan kiinnostakkaa. Siksi omaan hyvinvointiin on pakko panostaa. Käydä lenkillä, syödä hedelmiä ja mennä ajoissa nukkumaan. Se on vaan tosiasia, että noi auttaa enemmän kun kolmeen yöllä valvominen karkkipussin kanssa leffaa kattoen. Koittakaa jaksaa vielä tää talvi, kohta paistaa taas aurinko <3

6 kommenttia:

  1. jo tänään paistaa/paisto aurinko ;)♥ Oot ihanan positiivinen nykyään, motivoit muakin kokoajan! :) tsemppiä, kaks vuotta menee nopeesti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, oli kyl kiva !:) Ja ihana kuulla ! Pakko olla positiivinen, että jaksaa (: Kiitti, aika on jo nyt mennyt tosi nopee :p

      Poista
  2. Mä vihaan tota Elan uutta biisiä, ärsyttää joka kerta kun se soi radiosta :----D Mutta kiva, että oot löytänyt asioita, jotka auttaa omaan hyvinvointiin ja jaksamiseen :) Pääsispä iteki matkalle....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha voi ei :DD Ja niin ne on tärkeitä ! :) Kyllä varmasti pääset :)

      Poista

Vain ASIALLISET kommentit julkaistaan ! Vastaan kommentteihin omaan blogiini. Anonyymit, nimimerkki mukaan kommentteihin :)