24.2.2015

Madrid päivä 3

Moikka ! Tänään olisi vuorossa taas ihana Madrid ja kolmas päivä. Sunnuntaina oli aivan ihana sää. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, oli lämmin ja kaunis sää. Oltiin suunniteltu, että mennään käymään Retiron puistossa, josta olin kattonut kuvia. Se oli juuri niin kaunis kuin olin kuvitellutkin. Suosittelen tätä puistoa kaikille, jotka joskus Madridiin menevät, oli niin kivan oloinen ja näköinen paikka. Madrililaiset menevät yleensä viettämään päivää tonne puistoon, ainaki sunnuntaisin. Puisto oli aika täynnä eikä kyllä mikään ihme. Siellä oli suihkulähteitä, luontoa, kauniita patsaita jne. Puiston jälkeen käytiin syömässä ja kahvilla. Söin joka päivä jotain herkkuja ja kakkuja, mutta kun tulin takaisin Suomeen olin laihtunut 2 kiloa ! Me käveltiin joka päivä paikasta A paikkaan B, joten toisaalta ihan loogista, että kulutti kaiken mitä söikin.
Jossain vaiheessa alkoi väsyttämään ja lähdettiin hotelille lepäämään. Illalla ei jaksettu enää lähteä takaisin keskustaan, joten pyörittiin omilla nurkilla. Käytiin viinilasillisella tai no mä otin kyllä mansikka mojiton. Se baarimikko laittoi siihen liikaa alkoholia ja tulin pieneen hiprakkaan yhdessä juomasta, haha :D Se oli kyllä hyvää, tykkään kaikesta makeasta juomasta ja mansikan mausta. Kakut ja leivokset Madridissa oli noin 1-4euroa. Ja niiiiin hyviä, nam nam :) Ruoka oli myös ihan hyvää, mutta siinä oli hiukan tilaamisongelmia kun jotkut menut oli ainoastaan Espanjaksi. Olin kyllä katsonut perus kala, tonnikala, soija jne sanaston valmiiksi, mutta pari kertaa tuli tilattua aivan kamalaa ruokaa :D No mutta onneksi suurimmaksi osaksi oli hyvää. Jälkkärit oli kyllä ton kaupungin paras ruoka ! Meillä oli joka päivä aamupala, jola olisi kyllä voinut olla hiukan terveellisempi. Söin myös välillä munakasta, joka oli kyllä hyvää. Olisin halunnut enemmän hedelmiä ja muuta, mutta vaihtoehtoja ei juuri ollut, joten näillä mentiin joka päivä suunnilleen :D 


Madrid postaukset jatkuvat taas kun saan niitä valmiiksi :) Toivottavasti selitän tarpeeksi selkeästi ja monipuolisesti, koska haluan kaikille välittyvän sen onnellisen fiiliksen joka mulla tuolla oli :) Ja olisi tietty kiva, että niille ketkä tästä kaupungista ovat kiinnostuneita saisivat hiukan tietoa siitä. Kuvista ainaki välittyy ilo :)

6 kommenttia:

  1. en kestä noit ruokakuvia, nammm! enkä kyllä muitakaan, saat hirveen lomakuumeen aikaan :D tosi kiva toi asu ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha voieii :D <3 Mullaki kamala matkakuume, en jaksa odottaa kesäää! Kiitti paljon :)

      Poista
  2. Oon varmaan sanonut tän ties miten monta kertaa, mutta olette niin ihanan näköinen pari<3 =) Itellekin tuli kova halu päästä jonnekin etelämmäksi, mutta ehkä joskus sitten koko perheenä! Ja ehkä lomalla nyt ei muutenkaan kannata liikaa ruoka tuijotella: aina ehtii sitten palata harmaan arjen harmaaseen ruokavalioon, kun tulee takaisin. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaw, kiitti ! :) Ja juu kyllä itelläki matkakuume, se taitaa olla semmonen joka ei koskaan lopu :D Ja niin lomalla en kyl paljoo syömisii miettinyt ja ku oli vielä nii halpoja ja hyviä kakkuja ! ;)

      Poista
  3. Ooij, miten kaunista! ♥ Ihania kuvia teistä molemmista, näitä matkapostauksia on ihana lukea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ! <3 Kiitti :)) Näitä on vielä tulossa !

      Poista

Vain ASIALLISET kommentit julkaistaan ! Vastaan kommentteihin omaan blogiini. Anonyymit, nimimerkki mukaan kommentteihin :)