16.10.2015

Feta-pinaattipiirakka

PA160351 Moikka :) Tykkään kauheesti leipoa kaikkea makeaa, mutta tänään päätin leipoa jotain suolaista hyvää  Oon joskus syönyt feta-pinaattipiirakkaa äidin tekemänä ja tykännyt kovasti. Tässä teille resepti viikonlopuksi herkullisesta piirakasta :)
PA160361
Ainekset pohjaan:
1 dl ruokaöljyä (voi käyttää myös 100g voita)
1 dl juustoraastetta
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 rkl vettä

Ainekset täytteeseen:
150g pakastepinaattia
200g fetajuustoa
2 dl kermaviiliä
1 kananmuna
1 sipuli
4 valkosipulinkynttä 
luumutomaatteja
mustapippuria oman maun mukaan
juustoraastetta 
PA160378 Ohjeet:
Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää öljy ja vesi mukaan. Taputtele taikina piirakkavuoan pohjalle ja paista 225 asteessa 10 minuuttia. Pilko sipulit ja kuullota pannulla. Sulata pinaatti ja poista ylimääräinen vesi, jonka jälkeen leikkaa feta paloiksi. Levitä piirakkapohjalle sipulit ja feta ensiksi, sitten pinaatti ja kermaaviili johon lisätty kananmuna sekä mustapippuri. Leikkaa luumutomaatit pieniksi paloiksi ja levittele ne täytteen päälle juusto raasteen kanssa. Paista piirakkaa 200 asteessa 25-30 minuuttia. Ja valmista! Todella hyvää suolaista piirakkaa, vaikkei ehkä sitä kauneinta ;)  

22 kommenttia:

  1. Oi nam, mun pitää joskus testata tätä! :)

    VastaaPoista
  2. Oi nam minkä näköstä! Mun hiekkous on just noi suolaset, aina onnistun möhlimään ne jotenkin. :D Mutta voisi yrittää joskus taas uudestaan, vaikka tätä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on helppo tehdä, et varmastikkaa möhlisi tätä ;) Kokeile ihmeessä :)

      Poista
  3. No nyt on ollut niin monta piirakkareseptiä eri kolkissa, että pakko sitä on tehdä sellaisia itekkin! Mä en ookkaan koskaan kokeillut tehdä fetapinaattipiirakkaa itse, vaikka sitä on maisteltu monessa eri kahvilassa :) Sattumoisin mä olen tällä hetkellä vielä nälkäinen, joten tämä kuullostaa aivan liian hyvältä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonii eiku kokeilemaan! ;) Tää on vielä parempaa ite tehtynä just uunista tulleena ja voi soveltaa tätä reseptiä:)

      Poista
  4. Näyttää tosi hyvältä, nam! Oon muutaman kerran maistanut ja lakkiaisiin tein jopa ite, vois tehdä taas pitkästä aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi oli kyl tosi hyvää :) Ja nyt ois hyvä aika taas ;p

      Poista
  5. En tajua miksi tällä yhdistelmällä tehtyä piirakkaa ole tullut kokeiltua, vaikka rakastankin kaikkia suolaisia piirakoita :D Pakko kirjoittaa resepti ylös ja leipoa heti tulevalla viikolla! :)

    VastaaPoista
  6. Ihanan mehevän näköstä!! :) Onnea muuten blogin synttäreiden johdosta näin vähän myöhässä 8))

    VastaaPoista
  7. Ooh mikä resepti! Tällasta oonki kaipaillu! Kiva et jaoit tän :)

    VastaaPoista
  8. Nami, näyttää tosi hyvältä! Vois testata tätä kun seuraavan kerran tekee piirakkaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, toi oli myös tosi hyvää :) Kiva kuulla jos menee kokeiluun!

      Poista
  9. Näyttääpä namilta! :o Pitää joskus pistää kokeiluun eikä aina vaan tehdä suolaseks piirakaks ainaista kanaversiota:D Riittääkö tuolla ohjeella kuinka monelle syöjälle sapuskaa?(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi oli myös tosi hyvää :p Me syötii se Joonaksen kanssa kahdestaan, mutta luulen että kahdeksalle jos laittaa semmosen semi normipalan :)

      Poista

Vain ASIALLISET kommentit julkaistaan ! Vastaan kommentteihin omaan blogiini. Anonyymit, nimimerkki mukaan kommentteihin :)