Suomenlinna on siitäkin niin kiva, että sinne pääsee nopeasti Helsingin keskustasta sekä normaalin matkakortin hinnalla. Saarella on jonkin verran nähtävää ja kaunis luonto. Perhosia tuolla oli todella paljon ja koitin pitkään saada kuvaa jossa perhosella olisi ollut siivet auki, mutta ajoitus ei oikein onnistunut! Paljon kauniita kukkia tuolla oli sekä upeat merimaisemat. Aivan ihana päivä♥
Muuten kuuluu ihan hyvää! Olin viime viikolla myös viettämässä tyttöjeniltaa Lindan kanssa :) Ei olla oltu pitkään aikaan kahdestaan juhlimassa, joten oli tosi mukavaa. Aloteltiin mun luona ja jatkettiin siitä sitten Amarilloon. Oli hauska tanssia ja muistella meidän kunnon bileaikoja kun oltiin 18-vuotta :D Nyt tuntui, että ollaan jo ihan vanhuksia verrattuna siihen haha!
Viime lauantaina oli huippupäivä kun oli kauan odotettu blogimiitti, josta kerroinkin jo aikasemmin ♥ Palasin tällä viikolla myös töihin ja odotan jo seuraavaa lomaa! Samalla tullut mietittyä tulevaisuutta, ei oo nimettäin kauaa kun mä valmistun. Kohta jatkuu jo koulu ja samalla alkaa mun viimeinen työharjottelu, jännää. Eilen olin Weekendissa ja tänään jatketaan juhlimista siellä Sofian kanssa! Siitä tulossa sitten erikseen postausta;)
Oikein ihanaa viikonloppua kaikille!♥
Teillä oli varmasti kiva retkipäivä :) ja ihania kuvia taas :)
VastaaPoistaOli kyllä tosi kiva päivä!! :) Kiitos kovasti <3
PoistaSuomenlinna on kyllä upea <3 Mä en ole vielä päässyt sinne tänä kesänä! ÄÄhh!
VastaaPoistaNiin on <3 Ja heii vielä on aikaa eli nyt sinne käymään ;)
PoistaIhania kuvia ja oot ihan oikeassa, että tuo on kaunein paikka Helsingissä ♥ Mä toivottavasti olen tulossa Helsinkiin kuun lopussa ja silloin ehdottomasti lähden tuolla käymään!! :)
VastaaPoistaKiitos <3 Ihanaa, että joku toinenkin on samaa mieltä! Ja heii toivon tosi paljon, että kerkeät tuolla käymään :)
PoistaSuomenlinna on kyllä tosi upea paikka, harmi etten oo hetkeen ehtinyt käymään :( Ihania kuvia oot napsinut ♥ ja muutenkin teidän päivä kuulostaa onnistuneelta :)
VastaaPoistaNiin on!! <3 Toivottavasti kerkeäisit käymään :) Kiitos kovasti! Tuo päivä oli kyllä ihana <3
PoistaVoi että tuonne on pakko päästä käymään!<3 Näyttää niin upealta paikalta :)
VastaaPoistaSuosittelen lämpimästi <3 Etkö oo ennen käynyt Suomenlinnassa? Tuolla on kyllä tosi kaunista :)
PoistaOnpa ihana paikka! ♥ Kuulostaa olleen mahtava päivä! Kivoja kuvia oot napsinut. :)
VastaaPoistaNiin on <3 Ja tuo päivä oli tosi ihana :) Kiitos kovasti!
PoistaSuomenlinna oli kyllä upea. Tänä kesänä kävin ekan kerran ja haluun sinne kyllä vielä uudestaan! Siellä kyllä häviää se Helsingintuntu ja pääsee ihmispaljoutta kätevästi karkuun..
VastaaPoistaNiin on! :) Ja kiva kun oot päässyt käymään siellä! <3 Ja totta!
PoistaOlen ehdottomasti samaa mieltä siitä, että Suokki on yksi kauneimpia paikkoja Helsingissä! Se on niin tunnelmallinen ja aika kuluu kuin siivillä <3 Oi että, näitä kuvia katsellessa tulee sellainen fiilis, että haluisin heti nyt tuotte viettämään aikaan :')) Ps. sun kuvat on parantuneet valtavasti <3
VastaaPoistaNiin on!<3 Siellä on ihan oma tunnelmansa ja niin nättiä :) Ja heii vielä kerkeää hyvin käymään Suomenlinnassa ;) Syksyllä siellä voi olla kans aika kaunista! Ja voii kiitos paljon <3
Poista