29.6.2015

Päivä Korkeasaaressa

Mauu :) Mainitsinkin aikasemmin, että oltiin mun perheen kanssa Korkeasaaressa lauantaina. Oltiin siellä siis Joonaksen, mun isän ja siskon kanssa. Oli kyllä mukava päivä, vaikka aamulla satoi niin sää muuttui onneksi paremmaksi päivää myöten. Oon käynyt Korkeasaaressa varmaan yli kymmenen kertaa, tällä kertaa siellä oli syntynyt ihania pikkusia sekä tullut muutamia uusia eläimiä.
En ole eläintarhojen puolella, mutten myöskään suoraan niitä vastaan. Mun mielestä vaikkei tilat vastaa lähellekkään eläimen oikeaa elinympäristöä on Korkeasaaren elämillä puhtaat ja siistit tilat, melko isotkin joillain eläimillä sekä eläimet näyttävät hoidetuilta. Samaa ei voi sanoa vaikka Tallinan eläintarhasta jossa olen kerran vieraillut tai Splitin eläintarhasta joka suljettiin, koska eläimillä oli niin huonot oltavat siellä. Ihmiset ovat aina hyödyntäneet eläimiä ja tulevat niin tekemään, samalla tietenkin muistaen, että ihminen on eläinten suurin vihollinen, mutta myös ystävä. Esimerkiksi kerran pelastamani linnunpoikanen vietiin Korkeasaareen hoidettavaksi, koska se oli tippunut puusta. Viikko sen jälkeen sain tiedon, että lintu on päästetty takaisin luontoon. Ihailen ihmisiä jotka auttavat eläimiä ja hoitavat, itsekkin mietin sitä työtä pitkään.
Korkesaaressa omia lempieläimiäni olivat leopardit, joista en nähnyt kuin vilauksen ja sekin oli lumileopardista. Kengurut olivat niin suloisia ja äiti kengurulla oli poikanen sielä pussissa. Myös uudet eläimet Gundit, joita mä en ainakaa ennen ollut nähnyt Korkeasaaressa olivat todella suloisia. Mä sulin täysin kuin näin niitä, mieleeni tuli hiukan chinchilla ja ne olivat kyllä niin ketteriä ja vikkeliä pikku otuksia. Joitakin mun hehkuttaminen saattui ärsyttää, mutta aina kun nään vastaavia eläimiä, saan söpöyskohtauksen :D
Päivä oli kaiken kaikkiaan mukava, oli kiva viettää perheen kanssa aikaa ja kuvailla :) En ennen ookkaa noin aktiivisesti kuvaillu Korkeasaaressa, bloggaamisessa on se hyvä, että tulee valokuvailtua niin paljon enemmän kun on syy jakaa niitä täällä. Mukavaa viikkoa kaikille ! ♥

28.6.2015

Split Day 4 + ostospostaus

Moikka ! Tässä tulee nyt neljäs postaus liittyn Kroatiaan. Tältä päivältä on hiukan vähemmän kuvia, joten yhdistän tähän mukaan myös ostospostauksen. Huomattiin yks päivä Splitissä, että sieltä menee suoraan ilmainen bussi Hop Off suoraan Splitin vissiin ainooseen, mutta ainakin suurimpaan kauppakeskukseen City Centreen. Se oli melko iso kauppakeskus, jossa oli noin 150 kauppaa. Monipuolisesti kaikkea kauppoja, vaatteita lapsille ja aikuisille, kenkäkauppoja, alusvaatteita, kosmetiikkaa jne.. Mentiin siis sillä bussilla sinne, matka kesti noin 20 minuuttia. Oltiin siellä kauppakeskuksessa joku yli kolme tuntia ja koko sen ajan mä shoppailin. Oli jalat hiukan kipeät sen jälkeen.
Split ei mikään varsinainen shoppailukaupunki ole, mutta ihan kivoja juttuja sieltä löytää kyllä. Kojuja joissa myytiin erilaisia turistijuttuja oli paljon keskustassa. Siellä oli kortteja, magneetteja, hattuja, paitoja, koriste-esineitä jne. Splitin sokkeiloissa lähellä Diocletianuksen palatsialuetta oli joitain kauppoja kuten Zara ja Bershka, mutta jos Splittiin haluaa mennä shoppailemaan, kannattaa lähteä sinne kauppakeskukseen. Siellä oli tunnetuista kaupoista esim. H&M ja Newyorker. Itse tykäistyin muutamaan kauppaan siellä joita ei Suomessa ole. Ann Christine oli yksi kivoimmista kaupoista sekä noi muutkin mistä vaatteita ostin.

Jäähilejuomat on hyviä myös Suomessa, mutta tuolla kuumuudessa ne maistui vielä paremmilta. Appelsiinimehua tykkäsin myös juoda, koska se oli niin hyvää ja toisekseen aina kun mua alkoi heikottaa, siitä tuli parempi olo :) Tuo tonnikalapihvi oli maailman parasta ruokaa, jota olen koskaan syönyt. Voin vieläkin maistaa tuon maun, se oli vaan niin suussa sulavaa!  Splitissä oli joka päivä hyvä ilma ja kuuma paitsi yhtenä päivänä. Vettä tuli juotua paljon sekä jäätelö syötyä. Oli ihana pukeutua kesäisesti ja käytin noita sandaalejakin pitkästä aikaa :) Mutta nyt esittelen ostokseni, joita ei kyllä ole paljoa, mutta kivoja juttuja silti !
Mulla meni jo lentokoneessa menomatkalla mun lempparifarkut rikki, joten päätin että ostan uudet. Nää oli kyllä semmoset, että halusin nää heti ! Mukava päällä ja mun tyyliset. Ann Christine 19,95 €
Yömekko. Leopardikuviolla tietenkin ! Ihme etten ostanut enempäää leoparikuviollisia vaatteita.. Haluaisin kyllä kamalasti leopardi mekon.. :) Ann Christine 10,49 €
Tässä topissa on aivan ihana kuvio ! Unisieppari paitoja multa löytyy yksi aikaisempikin, mutta tää oli kyllä kiva. New Yorker 6,55€
Tykkään matkamuistoista ja ostanki niitä aina jonkin verran. Magneetit ja kortit on kivoja :) Kortteja sai jollain 0,40 centillä ja magneetit tais olla 1-2 euroa. Sytkäri oli hiukan yli euron.
Mulla on ollut tän tapaiset ballerinat joskus, mutta ne hajos.. Joten uudet vaan ! Nää oli mukavat päällä ja tykkään noista koristeista. Deichmann 15,65 €
Haha, mulla on ollut tälläset korvikset joskus aikasemmin, mutta aivan kuluneet ja isommat kuin nämä. Nää on kevyet korvissa ja niin kauniit. Tälläset aitona hopeena olis ihan kivat ;) Six 4.95€
Tämä mekko oli rakkautta ensisilmäyksellä. En usein rakastu vaatteisiin, mutta tähän oon rakastunut ! Toi mekko on niin kaunis. Kun näin tän kaupassa, menin heti sen luokse ja halusin sen. Katoin surullisena kokoaja, ei löytynyt mun kokoa. No parin tunnin päästä menin uudelleen ja päätin sovittaa mekkoa, vaikka koko olikin yhtä pienempi kuin mun normi koko. Tadaa ja mekko mahtuikin mun päälle! En voi sanoa, että se näyttäisi miltaan parhaimmalta mun päällä, mutta ehkä lenkkeily auttaisi asiaan.. :) Tally Weijl 19,95€

Mitäs tykkäsitte ostoksista ? (: 

27.6.2015

Mitä kuuluu ?

Heippa ihanat :) Tänään kirjottelen kuulumispostausta. Ehkä matkapostaukset ovat mielenkiintosempia kauniimmilla kuvilla, mutta kyllä haluan, että mun blogi pysyy monipuolisena, nyt ja aina. Oon huomannut, että yhä enemmän ihmiset lopettaa blogejaan. Ootteko te huomanneet saman ? Mä oon blogannut viisi vuotta, eri blogeilla ja eri ihmisenä kuin nyt. Mä oon ollut pari kertaa tauoillakin, mutta en voisi koskaan olla ilman blogia. Mä rakastan palata vanhoihin muistoihin ja lukea mun vanhoja tekstejä, etenkin ajalta kun olin pohjalla. Sillon vitutuspäivänä tajuan, että miten paljon mä oon tehnyt töitä päästäkseni tähän pisteeseen ja kuinka hyvin mulla oikeesti asiat on !
Matkan aikana jo mulle tuli matkakuume, joten toivon, että pääsen piakoin edes pienelle matkalle :) Matkan jälkeen pari päivää halusin vain olla kotona ja pieni tylsyyskin oli, että täällä Suomessa taas.. Vettä sataa, on kylmä ja tylsää. Mutta oon päässyt hyvin takaisin arkeen. Toivon vaan lämpimämpiä ilmoja, haluaisin rakkaan kanssa Suomenlinnaan ja rannalle. Tänään käytiin perheen kanssa Korkeasaaressa, mutta teen siitä oman postauksensa :)

Mulla on tulossa paljon postauksia ja vaikea miettiä mistä postaisi eka.. Halusin vain kertoa, että mulle kuuluu ihan hyvää. Töitä ei ole liikaa, vapaa-aikaa ihan sopivasti ja ootan kyllä jo vähäsen kouluun menoa, eniten työharjottelua :) Haluaisin ajan kuluvan nopeasti, toisaalta taas nauttia jokaisesta hetkestä.
Eilen oli ihana päivä Joonaksen kanssa. Käytiin syömässä, söin itse linssipihviä ja jotain todella hyvää risottoa ! Jälkkäriksi tiramisua sekä mansikka margarita. Mulla oli ensimäistä kertaa päällä toi kyseinen hame, vaikea yhdistää sitä oikee mihinkään. Mutta tykkäsin kyllä asustakin :) Lisäksi ollaan katottu hyviä elokuvia ja syöty liikaa karkkia. Voisi ehkä joskus liikkua enemmän ja syödä vähemmän. Ehkä joskus :D

Tein Ask.Fm tunnuksen. Multa kysyttiin blogissa jos semmosen voisin tehdä ja miksei. Mut löytää sieltä nimimerkillä nniinu  ! :) Käykääpä kyselemässä. Ihanaa viikonloppua kaikille ♥♥