10.8.2016

Goodie Bagin sisältö!

Heippa! :) Kuten mainitsinkin jo aikaisemmin, saatiin blogipiknikillä mukaamme aivan ihanat Goodie Bagit! Kaikki tuotteista olivat mulle aivan uusia, joten olin ihan innoissani testailemassa näitä! Nyt kun oon hiukan testaillut tuotteita, voin kertoa vähän paremmin näistä ;)
The Body Shopin tuotteista olen aina tykännyt ja oli iloinen yllätys kun näin tämän tuotteen kassissa! Kysessä on siis hoitovesi, joka kosteuttaa sekä suojaa ihoa. Tuotetta käytetään ihonpuhdistuksen jälkeen, ennen kosteutusvoiteen laittamista. Oon käyttänyt tätä tuotetta nyt joka päivä olen tykännyt. Jättää ihon kostean ja pehmeän tuntuiseksi eikä yhtään sellaiseksi kireän tuntuiseksi. 
Livbox on mulle tuttu blogien maailmasta. Itse en ole kyseistä boksia koskaan tilannut, mutta tällä kertaa boksissa oli mieluisia tuotteita :)
1. Vaseline Spray eli suihkutettava rasva. Tää oli yksiä lempparituotteita boksissa. Todella miellyttävä tuoksu ja helppo tapa levittää rasvaa. Tykkään! 
2. Vitalis rasva, jota voi käyttää huulille, käsiin, kynsinauhoihin sekä vaikka kantapäihin. Itse olen käyttänyt tuota juuri kantapäihin sekä kynsinauhoihin ja toiminut hyvin! Huulirasvoja mulla on niin paljon, että tätä on hyvä käyttää juuri noihin edellä mainittuihin. Tuoksu tässä tuotteessa ei oikeen miellyttänyt, jotenkin liian voimakas.
3. Lumenen puuterimainen kulmaväri oli itselleni hiukan tarpeeton juttu. Tykkään tehdä kulmani kynällä, joten tälle ei ole tarvetta. Kokeilin tätä kuitenkin kerran enkä meinannut saada mun kulmista millään kivan näköisiä. Ehkä johtuu siitä etten ole tälläistä koskaan ennen käyttänyt ja oon kynäihmisiä enemmänkin. Oli kuitenkin hyvä testata, kun joskus miettinyt miten tälläinen puuterimainen kulmaväri toimisi itselläni.
4. Miracle Worker on kosteutettava voide kasvoille. Tätä oon muutaman kerran käyttänyt ja kyllä tämä toimii! Jättää ihon mukavan tuntuiseksi. Tosin pieni putelli kyseessä, joten ei kauaa riitä. Mutta kiva päästä kokeilemaan!
5. Eucerin CC voide on sävyttävä aurinkosuoja. Mä itse olen käyttänyt jo pitkään BB-voidetta, joten oli jännä päästä kokeilmaan tätä CC-voidetta. Tuo suojakerroin 50 on itselleni liian suuri, mutta muuten tämä voide on hyvä! Sopii hyvin mun iholle sekä peittää hyvin. Sävyltään juuri täydellinen. Ollut ahkerassa käytössä kokoajan mulla.
Nämä Ruohojuuren tuotteet olivat tosi mieluisia. Tuon Getraw raakapatukan maku yllätti mut täysin, se oli niin hyvää! Lakriksista tykkään muutenkin. Yksi juttu mitä olen halunnut pitkään kokeilla on tuo Konjac Sponge ihonhoitosieni(tuon Green Tea paketin sisällä). Olen kuullut siitä paljon hyvää ja se tosiaan oli niin hyvä kuin olen lukenutkin! Puhdisti hyvin, mutta hellästi ihon kaikesta liasta jättäen ihon miellyttävän tuntuiseksi. Tulee ehdottomasti kuulumaan mun vakio ihonpuhdistus rutiineihin :) Ruohojuurelta saatiin myös Raw chocolate mulberry eli raakasuklaapalloja. En oo mikään raakasuklaan ystävä, mutta nää pallot maistuivat mielestäni ihan hyvältä. En ehkä näitä itse ostaisi, mutta kyllä näitä söi :)
Huulirasvoja mulla on entuudestaan paljon, mutta oli kiva päästä testailemaan näitä itselle täysin uudelta merkiltä. Sun Balm huulirasvassa on aurinkosuoja, joten sille on varmasti ensi kesänä paljon käyttöä. Papaija-Ananas huulirasva taas on ihan perus huulirasva, josta tulee mieleen tropiikin hedelmät. Tuoksut molemmissa tosi mielyttävät, tykkään! Jättää huulille miellyttävän tunteen sekä pysyy pitkään huulilla.
Bangerhead Kuivashampoo 
Jee kuivashampoota! Omistan vain yhden kuivashampoon entuudestaan  ja tälle tulee varmasti käyttöä nyt syksyllä kun on kiirettä eikä aina kerkeä pesemään hiuksia. Tuote tuoksuu todella hyvältä ja jättää hiukset raikkaan tuntuisiksi lisäten samalla tuuheutta :)
Oliko näistä tuotteista jotkut teille tuttuja? Entä herättikö joku teidän kiinnostuksenne? :) 
Kiitos vielä Sofia, Linda sekä yhteistyökumppanit!

29 kommenttia:

  1. Voi miten ihanat kuvat!<3 Olit toteuttanut tän postauksen tosi kivasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! <3 Tätä postausta oli kyllä kiva tehdä :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Sanoppa muuta! Tuli kyllä niin ihania juttuja <3

      Poista
  3. Ooooo nam mä tykkään ostaa Ruohonjuuresta sellasia pähkinäraakasuklaa herkkuja ^^ Kivoja juttuja oot saanut!!

    ♡ Sini | myblog-bysini.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :) Vois kokeilla niitä. Ja tosi kivoja juttuja tuli kyllä saatua :)

      Poista
  4. Hei!
    Olen kirjoittamassa opinnäytetyötä liittyen blogeihin ja niiden käytettävyyteen. Tavoitteena on parantaa erästä ilmaista blogipalvelua ja siihen tarkoitukseen tarvitsisin blogia kirjoittavien henkilöiden apua. Toivoisin, että mahdollisimman moni blogin kirjoittaja kävisi täyttämässä alla olevan linkin kyselyn.
    Kysely on helppo ja nopea täyttää ja siihen vastanneiden kesken arvotaan kaksi Finnkinon leffalippua!
    https://goo.gl/forms/Kt7KtvQtGY60anes1

    Kiitos avusta!
    – Tiia Valtonen

    VastaaPoista
  5. Oi miten nättejä kuvia oot ottanu<3 oli kyllä tosi kiva pussin sisältö, tosi monet jutut tulee käytettyä ihan loppuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Ja niin oli, tosi kiva oikeesti :) Ja monta tuotetta itsellä käytössä ja tulee varmasti käytettyä loppuun!

      Poista
  6. vautsi olipa kyllä aikas hyvä goodie bag :)! niin kivoja juttuja ♥!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin oli! :) Samaa mieltä, tosi kivoja juttuja <3

      Poista
  7. Ootpa väsännyt ihanan postauksen noista tuotteista ♥︎ Rakastan The Body Shopin tuotteita, ja siksi tuo hoitovesi olikin mieluinen yllätys ja osoittautunutkin hyväksi tuotteeksi ihonhoitoon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Mä rakastan myös The Body Shopin tuotteita ja oon tykännyt myös tuosta hoitovedestä :) Vaikuttaa kyllä hyvältä tuotteelta!

      Poista
  8. Ihania juttuja saitte sieltä miitistä :)

    VastaaPoista
  9. Ihanasti oot sekä kuvaillut että kirjoittanut tekstit tähän postaukseen<3 Oli kiva päästä lukemaan sun mielipiteitä näistä tuotteista! Mahtava goodiebag kyllä kaiken kaikkiaan ja omia suosikkeja tosta olivat Vaselinen rasva, Hurraw'n huulivoiteet ja Lumenen kulmaväri :) En mäkään tosin pelkästään tollasella puuterivärillä osaa mun kulmia laittaa. Aina joudun rajaamaan ne kynän kanssa ja sitten värittämään sen sisäosan, ei siitä hommasta tuu muuten mitään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voii kiitos Linda! <3 Ja samoin oli kiva lueskella sun mielipiteitä! Nuo Hurrawin huulirasvat olivat kyllä ihania :) Juu pitääkin kokeilla uudelleen tuota puuteriväriä tollee kun sä sanoit! Ehkä toimisi niin paremmin ;)

      Poista
  10. Konjac Spongesta olen lukenut toisestakin blogista, mutta ei ole itselle tuttu. Bodyshopin Vitamin E -sarjaa löytyy itseltä puhdistusvoiteena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla sitä jos yhtään siltä tuntuu! :) Itse ainakin tykästyin. Ja kiva, että tuota saa myös puhdistusvoiteena, ollut varmaan hyvä tuote?

      Poista
  11. Monet tuotteet oli mulle ihan uusia tuttavuuksia, mutta tykästyin kyllä niihin kaikkiin! :) Lemppareita nousi joukosta kyllä! Kivasti oot kuvannut ja kirjoittanut tuotteista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu itsellä! :) Melkein kaikki tuli ihan jokapäiväiseen käyttöön. Kiitos paljon Viivi! <3

      Poista
  12. Tosi kauniita kuvia oot ottanut näistä tuotteista, nuo simpukat toimii tosi hyvin kuvausrekvisiittana! :D Mäkin tykkäsin tuosta Konjac Spongesta (sain sen kuivalle iholle tarkoitetun) tosi paljon ja se on ollut päivittäisessä käytössä. Kuivashampoo ja Hurraw-huulirasvat nousi myös suosikeiksi. Oli kyllä loistava goodiebag! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voii kiitos <3 Ja nuo simpukat ovat kyllä kivoja :) Juu tuo sieni oli hyvä, mä sain sen kaikille ihotyypeille sopivan! Myös tuo kuivashampoo ja huulirasvat ovat olleet käytössä. Mä oon niin samaa mieltä, oli tosi hyvä goodiebag :)

      Poista
  13. Itse löysin uusia kivoja lemppareita noista. Kaikki tuotteet olivat kyllä ihania ja sä oot kuvannut nää kivasti noiden simpukoiden kanssa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, sama juttu myös mulla! :) Ja samaa mieltä, ihania tuotteita! Kiitos paljon <3 :)

      Poista
  14. Tosi kivoja tuotteita! ♥ Tuo Vaselinen Spray voisi olla näin laiskalle rasvan levittäjälle hyvä tuote, heh! Voisinkin hankkia itselleni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on <3 Ja heii suosittelen tuota Vaselinen Spraysta, se on tosi hyvä tuote ja helppo tapa levittää rasvaa!

      Poista
  15. Täh, miten luulin että oon kommentoinut tähän postaukseen jo! :D Monesta blogista kommentointi laahaa niin jäljessä ja olen ihan sekaisin siitä, että mihin oon oikein kommentoinut ja mihin en! :D muttamutta mä oon kanssa tykännyt tuosta Konjac Spongesta tosi paljon. Ihastuin siihen pari vuotta sitten, kun sain äidiltä lahjaksi sellaisen! Jotenkin se jättää ihon tosi miellyttävän tuntuiseksi ja itse olen ainakin huomannut, että se auttaa ihon kuntoon! Ja mitä tuohon suihkutettavaan rasvaa tulee, tykkäsin siitä kanssa hirmuisesti ja se tuoksu on aivan ihana <3 Ainut, että en tiiä suihkutanko sitä jotenkin tosi väärin, kun tuntuu siltä että kaikki paikat on sen jälkeen ihan rasvassa. Siis lattia ja seinät hahaha :D ehkä pitäisi keskittyä siihen mitä tekee :D Ps. Jos tää kommentti tuli monta kertaa, niin johtuu siitä että netti jumittaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha ei se mitään!:D Aina ei voi muistaa kaikkea, mutta kiva kun kommentoit;) Mulle tuo Konjac Sponge oli uusi tuttavuus, vaikka olinkin kuullut siitä jo ennen. Todella hyvä tuote kyllä ja samaa mieltä kuin sä!:) Tuo rasva on myös ihan paras, ollut ahkerassa käytössä. Ja se tuoksu on niin ihana<3 Mulla on ihan sama homma, sotkee kylläkin lattiat mulla myös.. :D Ja eii, kommentteja tähän tuli sulta tämä yks (:

      Poista

Vain ASIALLISET kommentit julkaistaan ! Vastaan kommentteihin omaan blogiini. Anonyymit, nimimerkki mukaan kommentteihin :)