Täällä taas

Moikka ! Mulle bloggaaminen on aina ollut rakas harrastus. Olen saanut siitä voimaa, motivaatiota ja tärkeitä ihmisiä elämääni. Silti mua alkoi viime syksynä ahdistamaan koko homma. Koin, että en löydä sitä omaa juttuani enkä tiedä mistä kirjottaisin. Aloin stressamaan ihan liikaa ja lopulta perustin tän uuden blogin ja sanoin moikat vanhalle. Sitten mua alkoi mietittymän tääki ja pidin taukoa nyt melkein koko maaliskuun. Sinä aikana mun elämä kirjaimellisesti hajosi käsiin, koska menetin kaksi tärkeintäni, Celen ja Codan. Teen siitä oman postauksensa, mutta kyllä elämä tuntuu suoraan sanoen paskalta. Eläimet ovat tuoneet aina sen ilon mun elämään ja ekaa kertaa elämässäni mulla ei ole lemmikkiä kotona, vaikka asuuhan Jane äitini luona ja käy aina välillä täällä. Tunnen suurta vääryyttä, että joudun menettämään aina ne keistä eniten välitän.

Koulu jatkuu taas tiistaina ja opiskelu onki syy miksi jaksan niin hyvin. Tuntuu, että suuntani tässä elämässä on vihdoin löytynyt ja kuljen oikeaa suuntaa. Vaikka stressasin aivan liikaa harjottelun sekä näytön aikana, meni kaikki ihan hyvin silti. Viihdyin päiväkodissa tosi hyvin ja olo oli haikea sieltä lähtiessä. Olihan se raskasta herätä kuuden aikaa mennä ekaksi harjotteluun ja sieltä vielä töihin, tulla kahdentoista aikaa yöllä kotiin, mutta se antoi enemmän kun otti. Mulle itelle ei oo vielä kertakaan tullut oloa etten jaksa tai pysty, mutta muut ovat huolissaan miten jaksan ja näin, mutta tunnen itteni kyllä tarpeeksi vahvaksi selvitäkseni mistä vaan. Mun koko elämä on ollut oikeestaan selviytymistä, joten pienet hetket ja irtiotot arjesta tuovat sen voiman jolla jaksan.

Aikaahan mulla ei ole juuri mihinkää ylimääräiseen. Ja sillon kun on, niin tylsistyn heti. En malta olla paikoillani ja siksi on ehkä hyvä jatkaa bloggaamista. Saan tekemistä, jonka toivon tuovan enemmän voimaa kuin vievän niitä. Ennen mulla ei ollut ongelmaa omassa tyylissä blogimaailmassa, mutta nyt se on hukassa. Yritin olla pitkään joku toinen ja massan mukana menevä. Tauon aikana tajusin, että semmosta musta ei ole tulossa, koskaan. Korkkarit jalas, merkkilaukku kädessä ja hattu päässä. Jokainen postaus joko asukuvia tai uusimpia meikkejä. Henkilökohtaisista asioista tai edes omista mielipiteistä ei voida puhua ellei se ole mielipide liittyen uusimpaan ripsariin. Ei musta semmosta edes saisi vaikka mitä tekisi. Luovuin ottamasta asukuvia tupakan kanssa, koska no ei muutkaa sitä tee. Sillee jos se tupakka on kädessä, niin kuvaa ei voi julkasta. En tiiä mikä ihme ajatus toikin oli :D Halusin antaa itsestäni paremman kuvan täällä ja muualla. No nytpä otin kuvan tupakan kanssa ja hieno kuva tuliki! Kuvaa hemmetin hyvi mun tän hetkistä oloa. Luovuin kokonaan kertomasta niistä hetkistä kun mua oikeesti sattuu ja pelottaa. Koko elämän olenn miettinyt mitä muut musta miettii ja kelpaanko. En enää jaksa, vaan aion kirjottaa vaikka kerran kuukaudessa jos huvittaa. Otan kuvia vaikka yöasussa jos haluan ja postaan siitä miten teen voileipäni. Jokainen lukee semmosta blogia kun haluaa, mutta mun ei tarvitse yrittää kirjottaa semmosta blogia josta pidetään. Pääasia on, että itse saan siitä jotain irti. Tieteki mietin asiallisuutta omalla tavallaan ja otan huomioon lukijat kommenteissa, postaustoiveissa jne, mutta pääosin haluan olla minä. Olen aina ennen voinut olla minä blogissa, kertoa vaikka mistä. Kun parannuin tuli paineet, että eikai kukaa luule että oon taas masentunut tai voin huonosti jos kerron suoraan, että haluaisin rikkoa ikkunan tai juosta itseni pyörryksiin. En oo ikinä voinut olla niin hyvin minä kuin blogissa ja sitä haluan edelleen olla. Ärsyttää vaan olla niin epävarma itsestään. Kuitenkin kelpaan rakkaimmilleni, mutten itselleni. Se onki koko elämäni tärkeimpiä tavotteita itseni kanssa.

Blogilomalla olin suurimman osan ajasta siis töissä tai harjottelussa, mutta käyttiin me jopa kerran kuvailemassa. Vietin myös ihanaa aikaa rakkaitteni kanssa ja kävi kattomassa Standuppia. Suosittelen sitä kaikille, varsinki jokaisesta asiasta herneen vetävälle. Elämä ei ole niin vakavaa. Elämä on lahja meille jokaiselle ja aion ottaa kaiken irti, ilot ja surut. Olen myös käynyt juhlimassa, lenkkeilemässä ja kattonut liian paljon telkkaria. Olen kuunnellut paljon musiikkia, Mikael Gabriel kulkee mukana surullisina hetkinä. Menettäminen on aina yhtä kivuliasta ja liian lopullista. Pääosin aika on mennyt kuitenkin tehden koulujuttuja ja töitä.

Oli kuitenkin ihanaa palata tänne ! En usko, että blogini tulee pahemmin muuttumaan, mutten enää aio yrittää olla joku muu kuin minä. Hyvää pääsiäistä kaikille ! ♥