Pink Roses

Mä rakastan ruusuja. Mä rakastan oikeestaan kaikkia kukkia. Haaveilin samoihin aikoihin lähihoitajan ammatin kanssa omasta kukkakaupastani, joka olisi ollut täynnä vaaleanpunaisia ruusuja muiden kukkien rinnalla tietenkin. Ehkä vanhana mummona perustan oman kukkakauppani. Vaikkei kotini ole sisustettu kukilla, niiden kauneus luonnossa on kauneinta. Onneksi lähelläni kasvaa isoja ruusupuskia, joista kävin nappaamassa kuvia. Niin kauniita.

Olen ollut viime aikoina todella hukassa. Ehkä ootan siksi koulua, rytmiä, arkea, kiirettä ja ehkä vähän tylsyytäkin. Tuntuu ettei elämä oikee maistu miltään ja kaikki ideat on lopussa. Toisaalta olen odottava ja haaveileva, toisaalta tuntuu että kateus on ottanut vallan ja toivoisin vain että voisin ottaa jonkun toisen elämän. En jaksaisi huolehtia ja miettiä huomista, vaan elää nyt. Olen tehnyt töitä niin pitkään ja niin paljon. En jaksaisi odottaa enää työtä, josta haaveilen. Onneksi on työharjottelut, saa oppia ja kokea minkälaista se työ on oikeasti.

Oon aina halunnut, että mulla on jokin paikka elämässä. Nuorempana haahuilin rakkauden perässä ja välitin liikaa itsestäni, mutta nyt elämä on liian hyvää, ei ole monia syitä olla surullinen. Luin tekstin Facebookissa, missä kerrotiin, että ihminen kenellä on koti, lukutaito ja muuta vastavaa on onnekas. Ihminen jolla on perusasiat hyvin on onnekas. Mutta kuka niitä tällä hetkellä osaa arvostaa ? En tiedä yhtäkään. Ihmiset ei ole onnellisia siellä missä on, aina halutaan enemmän. Välillä uskon entiseen elämään. Ja sillon asuin jossain muualla kuin täällä. Varmaan Englannissa tai Amerikassa. Hyvällä kielitaidolla mua ei ole kyllä siunattu. En ole juuri mitään muuta tehnykkään kuin miettinyt millä saadaan rahat kasaan ja katsonut matkoja joko Englantiin tai Amerikkaan. Miksi mun unelmat juuri on kiinni rahasta? Ja olen jo budjettimatkaaja.

Välillä mulla olisi niin paljon ajatuksia joita jakaa, niin paljon postattavaa ja kuvattavaa. Juuri nyt mulla ei ole mitään. Hyvät ideat ja ihanat inspikset ovat kadonneet, niitä ei juuri nyt ole. Siksi olen pahoillani jos postattavaa ei tule. Ahdistaako ketään muuta jos ei ole seuraavaa postausta valmiina? En voi sille mitään, mutta mulla on aina seuraava postaus tulossa. No ehkä haen ideoita hiljaisista öistä, muista blogeista, musiikista ja itsestäni. Kyllä niitä viellä tulee.

Yhtäkkiä kaikki tuntuu niin vaikealta ja stressaavalta. Silti olen onnellinen, että olen juuri minä. Vaikka olen miettinyt paljon onko tämä sitä elämää mitä oikeasti haluan elää. Mielessäni on kuva elämästä jonka haluaisin. Kaunis oma koti, hienosti sisustettu. Ylimääräistä rahaa matkakasassa ja seuraava matka varattuna. Paperit ammatista jota olen aina halunnut. Sormus nimettömässä ja pieni ihme vatsassa. Ehkä joskus pienikarvapallo jaloissa juoksentelemassa. Ei ne loppujen lopuksi ole niin vaikeita asioita, ei mahdottomia. Olen vain kärsimätön, sitä mä todella olen.

Päästinpä sitten hiukan ajatuksia tänne. Onneksi ne ei ole niin masentavia kuin miltä ne tuntuvat välillä. Nauttikaa elämästä, juuri nyt ♥

Ps. Mä rakastan näitä kuvia ♥